0

Kouluvierailut opettivat kansanedustajaa

Sain kiertää läpi Etelä-Karjalan kouluja. Vierailut kuuluivat eduskunnan Suomi 100 -juhlavuoden avaukseen, jossa kansanedustajat vierailevat kouluissa ympäri maata. Vierailin lähes kaikissa Etelä-Karjalan kunnissa, yhteensä kymmenessä koulussa.
Vierailut ovat olleet mieltä lämmittäviä ja opettavia. Nuoret olivat valmistautuneet vierailuihin hyvin ja kyselivät kaikkea mahdollista kansanedustajan työhön liittyvää.
Nuorilla oli erinomaisia ehdotuksia eduskuntaan ja politiikkaan liittyen, kouluissa voi siis oppia vieraanakin! Myös opettajat ja muu koulujen henkilökunta olivat aktiivisesti mukana.
Lasten ja nuorten opettaminen kansanvaltaiseen järjestelmään on tärkeä osa koulujärjestelmäämme. Meillä on lahjakas ja kiinnostunut nuoriso, jonka demokratiakasvatuksesta on jatkossakin huolehdittava.
Toivon, että kaikki nuoret osallistuvat aktiivisina kansalaisina Suomen kehittämiseen, koska he tulevat vastaamaan tulevaisuudesta.
Nuorten kyselytunnin lisäksi minulle esiteltiin itse kouluja ja koulutiloja. Esimerkiksi Taipalsaarella käytiin väistötiloissa olevan koulun homeongelmaa läpi, asiasta keskusteltiin muuallakin.
Sisäilmaongelmat pitää ottaa vakavasti ja homekoulut on korjattava. Mielestäni korjausrahoja pitäisikin kasvattaa siten, että lähitulevaisuudessa Suomessa ei ole yhtään homekoulua. Lasten, nuorten, opettajien ja muiden kouluissa työskentelevien terveyttä ei saa vaarantaa.
Kiitos kouluille vierailumahdollisuudesta, toivottavasti näitä tulee jatkossakin.

ARI TORNIAINEN (kesk.)
kansanedustaja
Lappeenranta

Viikon kysymys

Vaikuttaako Postin lakko elämääsi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä