0

Ilmoita kala, kerro kalajuttu!

Länsi-Saimaan Sanomat (LSS) on aloittanut Vuoden vonkale -kisan. Leikkimielinen kisa on avoinna kaikille kalastajille, kaloille ja kalatarinoille.
Vuoden 2017 lopussa lehden toimitus valitsee ja palkitsee muutaman kisaan osallistuneen kalastajan.

Kyseessä ei ole virallinen kalakilpailu, joten siihen osallistuneiden ei tarvitse punnita saalistaan kaupan vaa’alla. Se riittää, että toimittaa tiedot kalasta sekä kuvan saaliista LSS:n toimitukseen.
Kalakuvan lisäksi on hyvä toimittaa ainakin seuraavat tiedot: kalastusaika, -paikka ja -tapa sekä kalan tärkeimmät mitat eli paino, pituus ja mahdollinen ympärysmitta.
Tietoja kannattaa höystää tarinalla. Mieleenpainuvasta kalastustapahtumasta voi kirjoittaa jotakin. Toimitus julkaisee niitä harkinnan mukaan.
Kalan tietojen oheen tulee myös liittää omat yhteystiedot eli nimi, osoite ja puhelinnumero sekä sähköpostiosoite.

Vuoden vonkale -kisaan voi osallistua millä tahansa järvikalalla, joka on pyydystetty suunnilleen samalla alueella kuin missä LSS ilmestyy eli Lemillä, Savitaipaleella, Suomenniemellä tai Taipalsaarella.
LSS julkaisee kalakuvia tarinoiden kera painetussa lehdessä sitä mukaa kuin julkaistavaa tulee. Lisäksi kuvia ja tarinoita julkaistaan lehden verkkopalvelussa osoitteessa www.lansisaimaa.fi.
Verkkojuttuja linkitetään myös LSS:n viralliselle Facebook-sivulle.

Kisan voittajat valitaan kaikkien vuoden 2017 osallistuneiden kesken. Voittajien valintakriteereinä voidaan käyttää muutakin kuin kalan kokoa – esimerkiksi kiinnostavaa kalatarinaa tai muuta sattumusta kalastukseen liittyen.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Näin lähetät kalakuvia ja -tarinoita
Sähköpostilla: toimitus@lansisaimaa.fi
Verkkopalvelun kautta: Juttuvinkki -osiosta, (aihekenttään Vuoden vonkale -kisa).
Kirjeellä: Länsi-Saimaan Sanomat/Vuoden vonkale, Peltoinlahdentie 24, 54800 Savitaipale.
Kuvia ja tarinoita voi myös tuoda LSS:n toimitukseen, missä kuvat skannataan sähköiseen muotoon.

Viikon kysymys

Käytätkö kirjastopalveluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä