Puolensa ja puolensa

Kuntavaalien äänestysinto ei näytä ennakkoäänestyksen perusteella ollenkaan niin nihkeältä kuin etukäteen pelättiin. Äänestysprosentit ovat itse asiassa vuoden 2012 kuntavaaleja korkeammat.

Matias Lövberg

Kuntavaalien äänestysinto ei näytä ennakkoäänestyksen perusteella ollenkaan niin nihkeältä kuin etukäteen pelättiin. Äänestysprosentit ovat itse asiassa vuoden 2012 kuntavaaleja korkeammat.

Länsi-Saimaan alueella kasvua on kunnasta riippuen 0,6–3,0 prosenttiyksikköä. Myös koko Suomen tasolla ollaan tässä vaiheessa edellisvaaleja edellä.

Ehdokkaiden määrän vähenemisen arvioitiin näkyvän negatiivisesti äänestysaktiivisuudessa. Tilanne on voinut toimia myös käänteisesti.

Esimerkiksi Lemillä puolet ehdokkaista tulee valituiksi, kun valtuustopaikkoja on jaossa 21 yhteensä 42 halukkaalle. Voi olla, että oman äänen painoarvo koetaan nyt äänestäjien keskuudessa entistä merkittävämmäksi, kun jakaumaa on vähemmän.

Ennakkoäänestys on toki vain puolet totuudesta ja spekuloida voi maailman tappiin asti. Sunnuntain jälkeen ollaan viisaampia.

***

Itä-Suomen yliopiston mukaan puolet suomalaisista lapsista liikkuu vähemmän kuin suositellut vähintään kaksi tuntia päivässä (HS 3.4.).

Siinä ei ole mitään uutta, että lapsia pitävät paikallaan televisio, pelikonsolit ja puhelin. Uutisessa nostetaan kuitenkin esiin, että piirtäminen, kirjoittaminen ja lukeminen sekä musiikki, taiteet ja käsityö ovat myös laskettu mukaan liikkumattomaan aikaan.

Television tai pienemmän ruudun äärestä jälkikasvu on helppo usuttaa ulos liikkumaan. Kirjan lukemisen, soittoharrastuksen tai vaikkapa päiväkirjan kirjoittamisen kohdalla vastakkainasettelua onkin sitten paljon enemmän.

MATIAS LÖVBERG

matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka