0

Huumoria on tarjolla niin maan perusteellisesti – Reinikainen -näytelmä on nostalginen sketsikavalkadi

LEMI Lemin nuorisoseuran näytelmä Reinikainen – Niin maan perusteellisesti vetää Tapiolan nuorisoseurantalon täyteen kerta toisensa jälkeen.
Näytelmän tapahtumat lähtevät liikkeelle konstaapeli Reinikaisen saatua siirron maalaiskyliltä Hämeenperältä Tampereen poliisiin. Kaupungin poliisiasemalla sattuu ja tapahtuu luonnollisesti enemmän. Eniten lainvalvojia työllistävät alkoholia liikaa nauttineet kansalaiset, mutta myös esimerkiksi varkaudet ja kadonneet henkilöt.

Reinikaisessa on paljon elementtejä, jotka tekevät näytelmästä yleisönsuosikin. Henkilöhahmot ovat monille tuttuja televisiosta, mukana on menneiden aikojen nostalgiaa ja esitys perustuu sketsimäiseen huumoriin ja karrikoituihin ihmistyyppeihin.
Reinikainen ei kuitenkaan ole silkkaa kohellusta, josta kiitos ohjaaja Sami Sivoselle.
Kaiken perustana on nasevaan sanailuun ja osuviin elämänoivalluksiin perustuva käsikirjoitus.

Poliisikööri on Lemillä saavuttanut niin suuren suosion, että ylimääräisiä esityksiä on luvassa heti ensi vuoden alusta. Ensimmäinen lisäesitys järjestetään 7. tammikuuta.

EVA KOTTONEN
eva.kottonen@lansisaimaa.fi

Lue lisää torstain 23. marraskuuta Länsi-Saimaan Sanomista.

Viikon kysymys

Joko olet asentanut jouluvalot?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä