0

Leena Ristola voitti kesäkilpailusta katiskan!

Länsi-Saimaan Sanomien kesäkilpailu on päättynyt. Kilpailuaika alkoi 7. kesäkuuta ja päättyi viime perjantaina 17. elokuuta.
Vastauksia saatiin toimitukseen sekä paperisina kuponkeina että verkkopalvelun kautta yhteensä 31. Kuponkeja, joissa kaikki kymmenen vastausta olivat oikein, palautettiin 20.
Kilpailun palkintoina arvottiin kaikkien oikein vastanneiden kesken Weke-katiska sekä kolme makeispakettia. Katiskan voitti lappeenrantalainen Leena Ristola. Makeisten osalta arpaonni suosi järvenpääläistä Tuija Häyristä, jyväskyläläistä Ritva Puikkosta ja lappeenrantalaista Raili Sarénia. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Länsi-Saimaan Sanomat onnittelee voittajia ja kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Oikeat vastaukset

1. Minkä yleisurheilulajin suomenmestaruuden Savitaipaleen Urheilijoita edustava Jesse Huttunen voitti viime kesänä?
B. Korkeushypyn

2. Mikä Suomenniemen uusi kirjastotalo on nimeltään?
B. Lukukäki

3. Milloin ravustuskausi alkaa?
B. 21. heinäkuuta

4. Taipalsaaren Röyttyyn, vanhan navetan raunioihin, rakennettiin lattia ja pitkä haapapöytä. Mikä tuo kesäkeidas on nimeltään?
B. Röytyn pihatto

5. Virkaatekevän Lemin kunniakuntalaisen, Lemin Eskon, etunimi on Markku. Mutta mikä on hänen sukunimensä?
C. Peutere

6. Montako Mikkelin kaupungin ylläpitämää yleistä uimarantaa Suomenniemellä on?
C. 2

7. Miten monta kesämökkiä Savitaipaleella on?
C. noin 2 800

8. Kuka on Lemin jalkapallojoukkue KoPan valmentaja?
C. Jari Kuolimo

9. Mikä kylä valittiin vuonna 2017 Etelä-Karjalan vuoden kyläksi?
A. Taipalsaaren kirkonkylä

10. Minä päivänä helleraja ylitettiin Suomessa ensimmäisen kerran tänä vuonna?
A. 11. toukokuuta