0

Taksi vie ja taksi tuo – vai viekö sittenkään?

Heinäkuun ensimmäinen päivä vapautti taksiliikenteen uuden voimaan astuneen liikennepalvelulain myötä. Vaikkei taksikyydille olisi ollut vielä tarvetta, harvalta lehtiä lukevalta ovat tuskin menneet ohi kentältä kaikuvat toimintaongelmat.
Lentokentällä eri hintataulukoiden vilinästä hämmentyneitä matkailijoita, heikkoja ja huonokuntoisia potilaita odottamassa tunteja paluukyytiä sairaalalta kotiin, peruuntuneita lääkärikäyntejä, kun ennakkoon tilattu Kela-kyyti ei ole saapunut noutamaan hoitoa kipeästi tarvitsevaa.
Pelkoa koetaan yrittäjienkin keskuudessa: pienemmille taksiyrittäjille uusi laki saattaa olla kuoleman suudelma elinkeinolle.

Erityisen huolestuttavia ovat Kela-kyytien välityshäiriöt. Sekä suunnittelun asiantuntija Anne Hauta Kelasta että Taksi-Saimaan toimitusjohtaja Juha Simpura vakuuttivat sunnuntain Uutisvuoksessa (UV 8.7.) Kela-kyytiläisten saaneen Etelä-Karjalan alueella kyytinsä luvatusti ja ajoissa.
Taksiyrittäjien näkökulmasta asia ei ole yhtä mutkaton. Ennen taksiliikenteen vapauttamista Kela valitsi kilpailuttamalla ne alueelliset kumppanit, joilla on oikeus välittää Kelan korvaamia kyytejä maakuntansa alueella. Nämä suoravälityskeskukset voivat taas tarjota oikeutta Kela-kyydityksiin alueensa muille taksiyrittäjille, mutta ei ilman hintalappua.

Yrityksestä riippuen sopimus voi edellyttää merkittäviä osake-tai kuukausimaksuja tai pakottaa kalliisiin Kela-kyytien vastaanottamiseen tarkoitettuihin laiteinvestointeihin.
Kaikilla yrittäjillä ei tähän ole varaa. Kelan korvauskyytien sopimusten ulkopuolelle eivät kuitenkaan jää vain yritykset: Ruokolahdella useampi invataksi seisoo jo nyt tallissa, samaan aikaan pelastuslaitos on jouduttu hälyttämään apuun ison kaluston tarpeessa.

Hallaa uusi systeemi aiheuttaa pienyrittäjien lisäksi niille kaikista tärkeimmille – Kela-kyytien varassa oleville asiakkaille.
Taksien rooli suomalaisessa terveydenhuollossa on paljastunut, mutta liian myöhään? Liikennepalvelulain valmistelun aikaan me oppositiossa toimme esiin taksien keskeisen roolin suomalaisen sairaankuljetusjärjestelmän osana ja varoitimme mahdollisista ongelmista.

Hallituksella oli lain hyväksymisen ja toimeenpanon välillä vuosi aikaa luoda riittävät toimintaedellytykset. Kotiläksyt jäivät tekemättä.
Sote-malliaan hallitus on puolustanut palveluiden saatavuutta parantavana ratkaisuna, joka toisi hoidon lähemmäksi sitä tarvitsevalle. Asiantuntijoiden mukaan sote-mallin vaikutus olisi päinvastainen ja yhä useampi joutuisi matkustamaan suuriin keskittymiin hoidon perässä, mutta millä?
Mitä terveyteen tulee, hallitus on entistä voimakkaammin asettamassa ihmisen itsensä vastuun ratin taakse.

SUNA KYMÄLÄINEN (sd.)
kansanedustaja
Ruokolahti