Helteet suitsivat heinien siitepölyä

Helteet ja kuivuus näkyivät heinien siitepölykaudessa, toteaa Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti.
Siitepölymäärä jäi tänä kesänä puoleen tavanomaisesta ja kukintakausi oli kaksi viikkoa tavallista lyhyempi.

Kaakkois-Suomessa heinien siitepölyä on 2000-luvulla mitattu yhtä vähän vain kahtena vuonna aiemmin.
Suurin osa pölyistä havaittiin poikkeuksellisesti jo kesäkuussa.
Pitoisuudet nousivat suuriksi vain harvojen sadepäivien jälkeen. Runsaspölyisiä päiviä oli vain kolme, kun niitä tavallisesti riittää noin viikon verran.

Ensimmäiset heinät kukkivat toukokuun lopulla. Päivittäin siitepölyä oli ilmassa kesäkuun toiselta viikolta lähtien ja kuun lopulla siitepölyn määrä ylitti niukasti runsaan pitoisuuden rajan.Useimpien heinien kukinta on nyt ohi, mutta allergiakautta jatkaa heinäkuun puolivälissä kukintansa aloittanut pujo.

Heinäkuun lopulla pujon siitepölyä on ollut ilmassa kohtalaisesti, mutta runsain kukinta ajoittunee elokuulle.
Heinistä järviruo’on ja kastikoiden siitepölyä voi olla ilmassa vähäisiä määriä jopa syyskuun alkuun saakka.
Heinäallergia on tavallisin siitepölyallergia Euroopassa, mutta Suomessa koivut ovat heiniä tärkeämpiä allergiakasveja.

LSS
toimitus@lansisaimaa.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Oletko ollut tänä kesänä häissä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä