Turvallinen suojatie ei synny itsestään

Poliisi valvoo kuluvalla viikolla tehostetusti suojatieturvallisuutta ja suojatiesääntöjen noudattamista. Valvonta keskittyy varsinkin koulujen läheisyyteen, kun samaan aikaan vietetään valtakunnallista koulujen turvallisuusviikkoa.
Suojatien pitäisi olla jalankulkijoille turvallisin paikka tien ylitykseen, mutta valitettavasti näin ei aina ole. Poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan suurin yksittäinen syy suojatieonnettomuuksille on se, että autoilijat eivät ymmärrä suojatien todellista merkitystä ja omaa velvollisuuttaan lähestyessään suojatietä.

Laki on tässä asiassa yksiselitteinen. Ajoneuvon kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille. Kuljettajan on siis ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä.

Länsi-Saimaan alueen liikenneturvallisuussuunnitelmien laadinnan yhteydessä toteutusta kyselystä selviää, että esimerkiksi savitaipalelaiset pitävät autoilijoiden piittaamattomuutta jalankulkijoita ja pyöräilijöitä kohtaan suojateillä yhtenä yleisimmistä ja vakavimmista liikennerikkomuksista.
Savitaipalelaisautoilijoista useampi kuin joka viides myöntää silloin tällöin jättävänsä jalankulkijan tai pyöräilijän huomiotta suojatiellä.

Koko Suomessa viime vuosien aikana lähes kaksi kolmasosaa jalankulkijoiden kuolemantapauksista on sattunut taajamissa. Karua on, että uhreista lähes kolmannes on menehtynyt suojatiellä.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko kuninkaalliset?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä