0

Pääkirjoitus: Koulu voi alkaa aamukahdeksalta

Suomessa on käynnissä perin mielenkiintoinen keskustelu koulupäivien alkamisajoista. Kättä väännetään isoissa kaupungeissa, mutta asiaa on tarpeen pohtia myös kauempana kasvukeskuksista.
Pitäisikö opetuksen alkaa siis heti aamukahdeksalta vaiko myöhemmin? Perimmäisin kysymys on se, mikä on lapsille ja nuorille parasta.

On tarpeen pohtia, tehdäänkö koulupäivän alkamisajan siirtämisellä jälkipolville karhunpalvelus. Voisi kuvitella, että tässä tapauksessa oppi menee kantapään kautta paremmin perille.
Myöhäistämisen kannattajat perustelevat näkemystään muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO:n koululaistutkimuksella, jonka mukaan yli 70 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä menee nukkumaan kello 23 tai myöhemmin. Onko nykyään siis liian vanhakantaista ajatella, että aikainen herääminen tarkoittaa sitä, että on mentävä ajoissa nukkumaan?

Asiaa on pyöritelty monelta kantilta eikä kyse ole pelkästään siitä, mihin kellonaikaan lapset ja nuoret päänsä tyynyihin painavat.
Käytännön asiatkin, esimerkiksi koululaiskuljetukset, vaikuttavat. Sekä esimerkiksi kaikki muu ajankäyttö koulutyön ulkopuolella. Jos opetus alkaa myöhemmin, se myös todennäköisesti loppuu myöhemmin. Näin ollen harrastukset sekä muu vapaa-ajan vietto saattavat valua yhä pidemmälle iltaan.
Maailma muuttuu kovaa vauhtia, mutta ei tahti niin ripeä ole, etteikö koulu voisi aamukahdeksalta alkaa.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Pelaatko pelikoneita?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä