Tuuliaisen säätiö myönsi viime vuonna avustuksia 600 000 euroa – eniten rahaa sai riistanhoito

LEMI Lemiläinen Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö myönsi vuoden 2018 aikana avustuksia 600 000 euron edestä. Säätiön perustarkoitus on riistainhoitoon ja eläinten suojeluun satsaaminen. Riistanhoitoon myönnettiinkin 15 000 euroa, norpan suojeluun 110 000 euroa ja järvilohen pelastamiseen 75 000.

Muita merkittävää tukea saaneita kohteita olivat viime vuonna jokihelmisimpukka, jokirapu, valkoselkätikka ja heinäkurppa. Noin puolet jaetusta avustussummasta meni eläinten suojeluun.
Säätiön toiseksi tärkein tehtävä on eläinten elinolosuhteiden parantaminen, johon satsattiin viime vuonna 70 000 euron edestä. Saimaan mikromuovitilanteen ja vieraslajien selvittämiseksi on tehty tukipäätöksiä. Avustuksia myönnettiin myös hankkeille, joissa tutkittiin kosteikkojen merkitystä eri eläinlajeille. Kalakantojen elinoloja kunnostettiin Kivijärvellä, Jängynjärvellä ja Puruvedellä.

Säätiö tukee myös suomalaisesta luonnosta kertovien kirjojen ja elokuvien tekemistä. Näitä pääosin Saimaan alueella kuvattuja luontoelämyksiä avustettiin yhteensä 120 000 eurolla. Säätiö tuki lasten luontokerhoja ja nuorten erä- ja luontoleirejä 50 000 eurolla.

Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiön yhteydessä toimii Linnea Tuuliaisen rahasto, jonka tarkoitus on syrjäytymisen ehkäiseminen. Linnea Tuuliaisen rahasto myönsi 40 000 euron edestä avustuksia Etelä-Karjalan kouluissa toteutattavaan päihdevalistukseen, vähävaraisten perheiden lasten koulunkäynnin tukemiseen sekä A-killan leiritoimintaan.

LSS
toimitus@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Uskotko tekoälyn korvaavan ihmisen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä