0

Lukijan mielipide: Väkivaltakeskustelun muututtava asialliseksi

Kansanedustajaehdokas Juha Rantakaulio kysyy mielipidekirjoituksessaan (LSS 17.1.): ”Nytkö vasta Oulun tapahtumien seurauksena hallitus heräilee.”
Ehkä on hyvä kaikkien tietää, että Oulussa on tällä hetkellä poliisin tutkittavana 100 lapsiin kohdistunutta seksuaalirikostapausta. Niistä on 84 kantasuomalaisten tekemiä ja 16 maahanmuuttajien. Poliisi olisi voinut tasapuolisuuden nimissä kertoa samalla tämän.

Tilanne on maahanmuuttajien kannalta hieman keskimääräistä huonompi kuin keskimäärin maassamme, jossa valtaosan lapsiin kohdistuvista rikoksista on tehnyt aiemmin ja tekee tälläkin hetkellä kantaväestö. Oulun tilannetta synkistää se, että maahanmuuttokeskus on miesvaltaisempi tilapäispiste, josta siirrytään eteenpäin ja jossa kotouttaminen ei vielä ole päässyt alkuun.
Keskustelu on valitettavasti lähtenyt käymään ”ylikierroksilla”. Tekemällä seuraavista vaaleista vain maahanmuuttajiin kohdistuvat ”raiskausvaalit”, viedään huomio pois kantasuomalaisten itsensä aiheuttamista vakavista lapsiin kohdistuvista väkivaltaongelmista.

Muutama vuosi sitten tuotiin esiin lestadiolaisten lapsiin kohdistamat seksuaalirikokset. Niistä media – muutamaa lukuun ottamatta – niin kuin myös perussuomalaiset vaikenivat visusti. Tekeekö uskonto vakavat rikokset jotenkin oikeutetuimmiksi?
Lapsiin kohdistuvat seksuaali- ja muut väkivaltarikokset on määrätietoisesti ja tiukalla otteella kitkettävä juuriaan myöten pois suomalaisesta yhteiskunnasta. Tutkijat eivät ole vakuuttuneet rangaistusten koventamislinjasta.

On edelleen lähdettävä valistuksen, kasvatuksen, sivistyksen tielle. Sitä on kuljettava meidän kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien yhdessä.
Hyvyys säteilee takaisin hyvyyttä. Kohdistakaamme sitä toisiimme, ennen kaikkea lapsiimme.
Mitään sirkustemppuja emme tarvitse, vaan asiallista toimintaa tulevaisuutemme varmistamiseksi. Kaikkia meitä tarvitaan, myös maahanmuuttajia.

ILKKA HUOVIO
dosentti
Savitaipale

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Pelaatko pelikoneita?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä