0

Sankat lumisateet tekevät tuloaan – Etelä-Karjalan pelastuslaitos kehottaa varautumaan sähköhäiriöihin ja onnettomuusriskin kohoamiseen

Ensi sunnuntaille ja maanantaille on luvattu runsaita lumisateita, jotka voivat aiheuttaa puiden vaurioitumista kasautuessaan nykyisen tykkylumen päälle. Lumikuormaa lisää entisestään sään mahdollinen kääntyminen suojan puolelle.
Etelä-Karjalan pelastuslaitos kehottaakin varautumaan mahdollisiin laajoihin sähköhäiriöihin, puuston kaatumiseen teille ja onnettomuusriskien lisääntymiseen koko maakunnan alueella erityisesti sunnuntaista aamuyöstä alkaen.
Pelastuslaitoksen tiedotteessa viestintäpäällikkö Johanna Franzén pyytää, että kiireettömistä puunraivaustehtävistä ei ilmoitettaisi pelastuslaitokselle tai hätäkeskukseen.
– Tällä hetkellä emme pysty tarkistamaan jokaista roikkuvaa oksaa tai kallellaan olevaa puuta, vaikka haluaisimmekin. Kalusto ja henkilöstö ei siihen yksinkertaisesti riitä, Franzén kertoo.

Jos kaatunut puu aiheuttaa välitöntä vaaraa ihmisille tai omaisuudelle, tulee siitä soittaa hätänumeroon 112. Hätäkeskuspäivystäjän tekemän arvion perusteella pelastuslaitos hälytetään tarvittaessa paikalle.
Mikäli puu ei aiheuta välitöntä vaaraa, tulee tilannetta seurata tai ottaa yhteys maanomistajaan tai kunnan mailla kuntaan.
Sähkölinjalle katkenneesta puusta tulee ilmoittaa sähköyhtiölle. Mahdollisiin katkenneisiin ja maahan pudonneisiin sähköjohtoihin ei saa koskea.
Pelastuslaitos on kehottanut alueen kuntia, kaupunkeja ja viranomaisia varautumaan mahdollisiin sähköhäiriöihin.
— Olemme olleet yhteydessä alueen eri toimijoihin ja pidämme tiivistä yhteyttä myös sähköyhtiöihin, Franzén selvittää.
Etelä-Karjalan pelastuslaitos nostaa johtamisvalmiuttaan lauantain aikana, jolloin myös sääennuste sunnuntaina ja maanantain osalta tarkentuu.

Myös Lappeenrannan Energiaverkot kertoo varanneensa ensi sunnuntaille resursseja niin henkilöstön kuin kalustonkin puolesta vikailmoitusten vastaanottoon ja päivystykseen sekä viankorjaukseen maastossa.
Säätilannetta ja sen kehittymistä sekä valtakunnallista sähköverkon tilaa seurataan edelleen tiiviisti.
– Varaudumme nyt pahempaan ja haastavampaan myräkkään, mitä tammikuun aikana on ollut. Olisi hyvä, että asiakkaatkin varautuisivat edelleen mahdollisiin katkoihin, sähkön käyttöpäällikkö Antti Lintunen neuvoo.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Pelaatko pelikoneita?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä