0

Ehdokkaan mielipide: Tolkkua ilmastokeskusteluun

Aivan järjettömät mittasuhteet Suomessa on saanut keskustelu ilmaston tiimoilta. Se tulee vaihteeksi ilmi SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljusen mielipiteestä lehtien palstoilla (LL 28.2.).
Voisi ajatella, että ainoastaan vihreät vouhkaisivat kuvitellusta ilmaston lämpenemisestä, mutta ei. Myös keskustalaiset, joiden mukaan Suomessa pitää lopettaa vähintään lämmitys sekä autoilu, ettei ilmasto häiriinny.
Nyt on vahvasti lisäksi mukana SDP. SDP:n ja Kiljusen toiveena on tiukempi ilmastolaki, joka tarkoittaa käytännössä lisää Suomen kansalaisten rahojen luovuttamista ulkomaalaisten haltuun ja suomalaisten elämän vaikeuttamista entisestään. Halu lopettaa Suomesta teollisuus ja harrastukset sekä säännöstellä kansalaisten ruokailua, määrätä ostoja ja niin edelleen.
Ja eikö kansanedustaja ymmärrä, ettei suomalainen köyhä voi enää ostamisiaan vähentää, ellei halua nälkään kuolla? Ostot rajoittuvat jo nyt muutamaan hernekeittopurkkiin viikossa, ja vaikka Suomessa noin miljoona köyhää onkin, niin yhteensäkään suomalaisten köyhien päästöt eivät heilauta maailman ilmastoa suuntaan tai toiseen, ilmasto kulkee omia polkujaan.
Köyhän hiilijalanjälkeä tuskin löytyy edes suurennuslasin avulla. Ja vaikka Suomessa lopetettaisiin kaikki ihmisten aiheuttama toiminta, niin maailmankaikkeus ei sitä noteeraa. Maapallollakin maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset jatkuisivat, tapahtuvat tavallaan ja ajallaan.
Nyt onkin ensiarvoisen tärkeää, ketkä kansa valitsee eduskuntaan ja ketkä tulevaisuudessa maailmalla edustavat Suomea ilmastokokouksissa.

JUHA RANTAKAULIO (ps.)
kansanedustajaehdokas
Luumäki

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Pelkäätkö punkkeja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä