Kiekkomiehet etenivät välieriin – StU kaatoi viime viikonloppuna Parru HT:n 3. divisioonan puolivälierissä otteluvoitoin 2-0, keltamustien kakkoshyökkäysketju oli pitelemätön sunnuntaina Savitaipaleen jäähallissa

SAVITAIPALE Jääkiekon 3. divisioonan puolivälieräsarja Savitaipaleen Urheilijoiden (StU) ja lappeenrantalaisen Parru HT:n välillä oli juuri niin tasainen kuin runkosarjan perusteella saattoi odottaakin.
Molemmissa otteluissa joukkueet saivat välilleen vain maalin verran eroa.

Lauantaina StU voitti Parrun Lappeenrannassa maalein 5-4. Tiukka puolivälierävääntö päättyi sunnuntaina 10. maaliskuuta alkuillasta keltamustiin juhliin Savitaipaleen jäähallissa, kun StU kaatui Parrun toistamiseen maalilla loppuluvuin 4-3.
Voiton takuumiehinä häärivät kakkoshyökkäystrion Tommi Pesu, Ville Mankki ja Lauri Kuusisto. Pesu teki kaksi maalia ja syötti kaksi, Mankki merkkautti tehopisteet 2+1 ja Kuusisto alusti kotijoukkueen maaleista kolme.

Pesu tinttasi loppulukemat tyhjään maaliin.

Mankki vei isännät johtoon jo minuutin pelin jälkeen ja lisäsi etumatkaksi 2-0 ajassa 13.29. Parru kuitenkin kavensi alivoimalla vielä ensimmäisen erän lopulla ja nousi tasoihin, kun toista erää oli pelattu vajaat kuusi minuuttia.
Tasoituksen jälkeen StU otti aikalisän, joka tehosi. Vajaat puolitoista minuuttia myöhemmin Pesu vei StU:n 3-2-johtoon.
Parru ei kuitenkaan suostunut taipumaan, vaan kampesi tasoihin, kun pelikello näytti aikaa 32.11.

Kolmannessa erässä tilastoihin merkittiin kolme savitaipalelaisjäähyä ja kaksi Parrun kaksiminuuttista. Erän puolivälissä Parrun vaihtopenkillä juonittiin kuvioita aikalisällä.
Ottelun ratkaisu nähtiin vasta 25 sekuntia ennen päätössummeria, kun Pesu tinttasi loppulukemat tyhjään maaliin.
Parru oli pakotettu hakemaan voittoa ilman maalivahtia, kun puolivälierät pelattiin paras kahdesta -järjestelmällä ja alla oli tappio lauantai-illalta.

Välierissä StU kohtaa Valkealan Kiekon (ValKi). Ensimmäinen ottelu pelataan Valkealassa ensi lauantaina 16. maaliskuuta.
Savitaipalelaisten kotiottelu on heti sunnuntaina 17. maaliskuuta. Myös välierät pelataan paras kahdesta -järjestelmällä. Tarvittaessa Savitaipaleella pelataan jatkoerä.
Neloslohkon välierät ovat kymenlaaksolaispainotteiset, kun toisessa parissa pelaavat Iitti Hockey ja AaKoo.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Parru HT – StU 9.3.
Tulos: 4-5 (2-2, 0-2, 2-1)
Laukaukset maalia kohti: Parru HT 35, StU 35
StU:n tehokkaimmat: Lauri Kuusisto 1+2, Jarno Olkkonen 1+0, Mikko Lohi 1+0, Viljami Hölsä 1+0, Tommi Pesu 1+0
Torjunnat: Parru HT 30 (Manu Kalliokoski & Kristian Heiskala), StU 31 (Antti Niinimäki)
Rangaistukset (min.): Parru HT 6, StU 8
Yleisömäärä: 20

StU – Parru HT 10.3.
Tulos: 4-3 (2-1, 1-2, 1-0)
Laukaukset maalia kohti: StU 45, Parru HT 33
StU:n tehokkaimmat: Tommi Pesu 2+2, Ville Mankki 2+1, Lauri Kuusisto 0+3
Torjunnat: StU (Topi Pesu) 30, Parru HT (Kristian Heiskala) 41
Rangaistukset (min.): StU 12, Parru HT 10
Yleisömäärä: 92

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskotko tekoälyn korvaavan ihmisen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä