0

Ehdokkaan mielipide: Ratkaisu hoitajapulaan

Mikä meidän tilanne Suomessa on osaavan henkilökunnan kannalta? Ei paras mahdollinen.
Tehyn mukaan Suomessa on jopa 72 000 sote-alan koulutettua ammattihenkilöä, jotka eivät enää työskentele alalla. Miksi eivät? Onko heiltä itseltään kysytty, mitä paluu alalle vaatisi?
Yhtään virallista tutkimusta aiheesta ei ole tehty, vaikka työkalut siihen olisi saatavilla. Tutkimuksella voitaisiin selvittää vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Missä olet nyt? Mikä saisi sinut palaamaan takaisin hoivatyöhön? Millainen koulutustarpeesi on?
Hoitajien roudaus ulkomailta Suomeen ei ole ratkaisu huutavaan hoitajapulaan, sillä ulkomailta tuodun henkilöstön kielitaidossa ja Suomen terveydenhoitojärjestelmän tuntemuksessa on usein suuria puutteita.
Katson myös, että hoitajien tuonti meille on eettisesti kyseenalaista. Onko oikein, että tuomme osaavan henkilöstön tänne meitä köyhemmistä maista, esimerkiksi vaikkapa Filippiineiltä, kuten ulkoministeri Timo Soini väläytteli?
Tuontia on jo kokeiltu esimerkiksi Espanjasta. Tulokset eivät aivan puhu puolestaan. Jokainen meille tuotu hoitaja on pois lähtömaan osaamisesta. Eikö resurssit tulisi kohdistaa nimenomaan siihen, että kotimaassamme jo kalliin koulutuksen saanut väki saataisiin palaamaan alalle?
Mitä sitten voimme tehdä? Ensinnäkin, alan koulutusta on uudenaikaistettava tuomalla siihen rinnalle tietotaitoa yrittämisen mahdollisuuksista. Nykyinen kilpailutus on purettava ja palvelusetelille on annettava oikeanlainen arvo.
Tätä kautta voimme kannustaa sote-alan henkilöstöä yrittäjyyteen, eli palvelun tuottajaksi palvelusetelille. Lähtötasotestillä saamme selville jokaisen henkilökohtaisen koulutustarpeen. Meidän täytyy inhimillistää ja selkeyttää työtehtäviä. Vain siten voimme saada osan koulutuksen saaneista henkilöistä takaisin alalle.
Hoitajamitoitus tulee tehdä jatkossa todellisen tarpeen mukaisesti. Hoivayrittäjyyden koulutukseen tulee panostaa. Sitä voidaan tarjota ammattikorkeakouluissa uusille opiskelijoille, ja lisäksi alalle palaavia tulee kouluttaa esimerkiksi työn ohella.
Pieni hoivayritys voi erikoistua. Hoivayrittäjyyden tukeminen ja siihen kannustaminen ovat avainasemassa tulevaisuuden näkymien kannalta. Unohdetaan hoitajien tuominen ulkomailta. Kysytään sen sijaan aivan ensimmäiseksi alalta poistuneilta itseltään, miksi he lähtivät ja mitkä epäkohdat korjaamalla heidät saadaan takaisin.
Hoivayrittäjyys voi parhaimmillaan tuottaa todella spesifejä yksiköitä: pienet yritykset voivat erikoistua tarkemmin, jolloin yksilöllisen hoidon tarve on mahdollista toteuttaa kokonaisvaltaisemmin.

ARI TOROPAINEN (Liike Nyt)
kansanedustajaehdokas
Kouvola

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Pelkäätkö punkkeja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä