0

Puukaupalla menee edelleen hyvin

Puukauppa kävi hyvin viime vuonna. Valtakunnan tasolla vuosi 2018 oli puukaupan ennätysvuosi, ja puukauppaa käytiin 19 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Mäntyharjun, Savitaipaleen ja Mikkelin kaupungista Ristiinan ja Suomenniemen alueet käsittävän metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaan alueella puukauppa ei vilkastunut yhtä rajusti, mutta kauppaa käytiin kuitenkin arvion mukaan noin kahdeksan prosenttia vuotta 2017 vilkkaammin.
Vuonna 2018 Mänty-Saimaan alueella tehtiin puukauppaa noin 870 000 neliömetrin edestä. Puukauppatuloina tämä tarkoittaa noin 35 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi neljällä prosentilla.

Alkuvuoden 2019 puukauppa on lähtenyt käyntiin Etelä-Savossa vuoden 2018 tahtiin. Kaakkois-Suomessa kauppaa on käyty noin 10 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Menneen talven poikkeukselliset tykkylumijaksot aiheuttivat tuhoja etenkin kuusikoihin ja kasvatusmänniköihin.
Mänty-Saimaa huomauttaa tiedotteessaan, että metsänomistajien on hyvä käydä tarkistamassa oman metsänsä tilanne kevään aikana.
Metsävakuutuksen hankkineita ohjeistetaan katsomaan vakuutuksen laajuus ja tarvittaessa tekemään vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön.

Metsäomaisuuden hallintaan liittyvät palvelut olivat kysyttyjä viime vuonna. Muun muassa tila-arvioita tehtiin enemmän kuin aiemmin on tehty.

Taimikonhoitojen muistutetaan olevan tärkeimpiä puuston kasvuun ja tulevaan hiilensidontakykyyn vaikuttavia hoitotoimia. Kuluvan vuoden tavoitteena Mänty-Saimaalla onkin lisätä taimikonhoitojen määrää.

ANNIINA MEURONEN
anniina.meuronen@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Vaikuttaako Postin lakko elämääsi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä