0

Lukijan mielipide: Jokaisella poliitikolla on verkostoja

POLIITIKON on hyvä tuoda julkiseen keskusteluun kuntapolitiikan ongelmia sekä muistuttaa että lakeja ja asetuksia tulee päätöksiä tehdessä noudattaa.
Poliitikon todellinen valta on kuitenkin asioiden valmisteluvaiheessa, kokousesityksissä ja äänestyksissä. Lopputulokseen voi tyytyä tai aloittaa syyttelykampanjan.
Äänestäjien on helppo samaistua uhkakuviin hyvä veli -verkostoista, lahjonnasta ja korruptiosta, yleisimpiä korruptiosyytöksiä kuntapolitiikassa ovat maa- ja rakennuslupiin liittyvät asiat.
On hyvä muistaa, että esimerkiksi 50 000 asukkaan kaupungissa on noin 25 000 asuntoa sekä vuosittain käsittelyssä noin 700 maa- ja rakennuslupa-asiaa. Korruptiosyytösten esittäminen ilman todisteita, jotka johtaisivat oikeuslaitoksen tuomioon, syövät poliitikon uskottavuutta ja yhteistyömahdollisuuksia.
Jokaisella puolueella, poliitikolla, yrityksellä ja yrittäjällä pitää olla hyvät välit myös sellaisten tahojen kanssa, joilla on erilaiset tavoitteet, sillä joskus verotuloja ja työpaikkoja lisäävien päätösten ja kompromissiratkaisujen aikaan saaminen vaatii kaikkien tahojen hyväksynnän.
Erilaisia yhteistyöverkostoja voidaan kutsua hyvä veli -verkostoiksi, mutta ne eivät aina ole paha asia, jokaisella poliitikolla on verkostoja.
Poliitikolle yhteistyöverkosto muuttuu hyvä veli -verkostoksi silloin, kun hän ei itse mahdu mukaan. Ikävimpiä ovat tapaukset, joissa poliitikko syyttää oman puolueen jäseniä hyvä veli -verkostoon kuulumisesta.

JARNO STRENGELL (sd.)
kaupunginvaltuutettu
Mikkeli

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Joko olet heittänyt talviturkin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä