0

Sammutustyöt ovat edelleen käynnissä Suursuon turvetuotantoalueella – tuuli hankaloittaa töitä, mutta leviämisvaaraa ei enää ole

TAIPALSAARI Turvetuotantoalueella Taipalsaarella eilen maanantaina syttyneen tulipalon sammutustyöt ovat edelleen käynnissä. Hälytys palosta tuli maanantaina kello 14.09. Paikan päälle riensi paljon sammutusyksiköitä, joilla työt jatkuvat edelleen.
– Palo on hallinnassa, eikä merkittävää leviämisvaaraa enää pitäisi olla. Sammutustöitä jatkettiin koko yö. Edelleen palaa, viestintäpäällikkö Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta sanoo tiistaiaamuna.

Kova tuuli pyörii alueen yllä edelleen, mikä luo haasteensa sammutustöille. Palaneen alueen laajuus on noin 100 hehtaaria. Pelastuslaitoksen laskelmien mukaan eilisen aikana sammutustöihin oli osallistunut jo yli 200 henkilöä muonitusvastaavat mukaan luettuina.
– Väki vaihtuu koko ajan kun vuoroja vaihtuu, joten kokonaismäärä kasvaa.

Jos savua pääsee alueen asutuksen lähelle, ikkunat ja ovet kehoitetaan pitämään kiinni.
– Alueen lähellä on aika vähän asutusta. Niille muutamille yksittäisille on viety viestiä.
Pelastuslaitos tiedottaa asiasta lisää, kun uutta ilmenee.

Aiheesta aiemmin: Suurisuon turvetuotantoalueella Taipalsaarella palaa – sammutustyöt ovat käynnissä koko ajan, palorintama on noin 700 metriä leveä 10.6.2019

ANNIINA MEURONEN
anniina.meuronen@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Käytätkö kirjastopalveluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä