0

Sadonkorjuu alkaa hiukan normaalia myöhemmin

Puinnit päästään aloittamaan Etelä-Karjalassa pääosin elokuun puolivälissä, kertoo kasvinviljelyn asiantuntija Eino Heinola Etelä-Suomen ProAgriasta.
Puintien aloitus viivästyy vajaan viikon verran normaaliin puintiajankohtaan verrattuna. Syynä on viileä sää, joka pitkittää tuleentumista eli kasvin siementen kypsymistä.
Heinolan mukaan rukiita ja ensimmäisiä ohria päästään puimaan ensi viikolla. Tähän mennessä on korjattu nurminadan siemenviljelys ja kuminaa.

Kesän kuivuus vaivaa viljoja ja nurmea. Siinä missä muualla Etelä-Karjalassa vettä satoi heinäkuussa 80–140 millimetriä, saatiin sadetta heinäkuun aikana Lemillä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella vain 30–50 millimetriä.
Heinola kertoo, että sato-odotukset vaihtelevat maalajeittain ja alueittain.
– Multa- ja turvemailla sekä hikevillä hiedoilla saadaan hyviäkin satoja, mutta savisilla mailla jäädään heikkoon tulokseen, hän sanoo.
Kuivilla alueilla nurmen toinen sato jää erittäin heikoksi, mutta muualla saadaan normaali sato.
Rukiin sadosta on Heinolan mukaan tulossa keskinkertainen, sillä talvi harvensi osaa lohkoista pahoin. Osalla ruislohkoista tilanne on kuitenkin hyvä.
Monilla vehnälohkoilla puolestaan on havaittu ruostetauteja, jotka heikentävät jyvän täyttymistä eli jättävät jyvät normaalia pienemmiksi.
– Puimurien väri muuttuu punertavaksi merkistä riippumatta, Heinola toteaa.

Perunamaalla on tarvittu ruttotorjuntaa tänä kesänä tavallista vähemmän, ja perunoiden kasvustot ovat terveitä. Kuivuus on vähentänyt mukulamäärää. Viime aikoina perunoiden uhkana ovat kuitenkin olleet öiset hallat.
Halla on Heinolan mukaan riskinä myös maitotuleentumisvaiheessa oleville viljoille. Kova halla keskeyttää viljan kehityksen ja sadonmuodostus pysähtyy.
–Nyt odotetaan kauniita sadonkorjuuilmoja. Nurmille voisi sataa vähän, Heinola sanoo.

LSS
toimitus@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pelaatko pelikoneita?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä