0

Savitaipaleen torille tehdään installaatio muistuttamaan puhtaan veden puutteesta – Nälkäpäivä-keräys on käynnissä

SAVITAIPALE Suomen Punaisen Ristin (SPR) Nälkäpäivä-keräys käynnistyi eilen ja jatkuu lauantaihin saakka.
Savitaipaleen torilla vietetään Nälkäpäivän toritapahtumaa huuomenna lauantaina 28. syyskuuta kello 10–13. Ohjelmassa on musiikki-, runo- ja tanssiesityksiä.
– Uutispuuron, lettujen, kahvin ja tuotemyynnin sekä arvonnan tuotto menee suoraan Nälkäpäivä-keräykseen, Punaisen Ristin Savitaipaleen osastosta kerrotaan.
Savitaipaleen osasto rakentaa toritapahtumaan installaation 33:sta Tokmannin lahjoittamasta vesiämpäristä.
Installaatiolla kiinnitetään huomio siihen, että joka tunti 33 lasta kuolee puhtaan veden puutteen vuoksi.

Nälkäpäivä-keräyksellä kerätään varoja katastrofirahastoon, jonka tuella muun muassa parannetaan puhtaan veden saatavuutta eteläisessä Afrikassa sekä autetaan äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa. Nälkäpäivä on SPR:n suurin vuosittainen keräys, ja tapahtumaan osallistuu noin 20 000 vapaaehtoista.
Lipaskerääjät ottavat lahjoituksia vastaan kuntien keskustoissa, ja myös koulut osallistuvat keräykseen.
Lahjoituksia voi tehdä lisäksi tekstiviestillä, tilisiirrolla tai MobilePay-sovelluksella. Ohjeet löytyvät Nälkäpäivän verkkosivustolta osoitteesta www.nälkäpäivä.fi.

LSS
toimitus@lansisaimaa.fi

Nälkäpäivän toritapahtuma Savitaipaleen torilla la 28.9. klo 10–13.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Joko olet asentanut jouluvalot?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä