0

C-nuoret hävisivät vieraissa, mutta voittivat kotikentällä – StU jatkaa jääkiekon aluesarjassa lohkonsa kärkipaikalla

SAVITAIPALE Savitaipaleen Urheilijoiden (StU) C-nuorten kausi jääkiekon aluesarjassa jatkui viime viikonloppuna kahdella ottelulla.
Lauantaina StU kohtasi K-Tiikerit Salmisaaren jäähallissa Helsingissä. Isännät olivat kahden maalin etevämpiä lopputuloksella 6-4 (0-1, 4-3, 2-0).

Sunnuntaina kotiottelussa StU oli jälleen vahvalla pelipäällä ja kaatoi Helsingin Iceheartsin 10-6 (6-4, 2-1, 2-1). Voittoa oli todistamassa 87-henkinen yleisö.
Ensimmäinen erä oli maalijuhlaa, kun StU osui kuudesti ja vierailija neljä kertaa. Pelin edetessä maalitehtailu hiipui, mutta savitaipalelaiset onnistuivat toisessa ja kolmannessa erässä vielä neljästi, kun Icehearts jäi kahteen lisämaaliin.

Icehearts-ottelussa StU:n tehokkaimmat olivat tehopisteet 3+3 iskenyt Vilho Nurkka sekä kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä saalistanut Roope Parkkima.
Tehoille pääsi kaikkiaan kahdeksan StU-pelaajaa ja seitsemälle merkattiin enemmän kuin yksi piste.
Maalivahti Samu Olkkonen pysäytti maalia kohti tulleet 38 laukausta 84,21-prosenttisesti.

StU jatkaa yhdeksän pelatun ottelun jälkeen lohkonsa kärjessä.
Plakkarissa on kuusi voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota. Keltamustat ovat tehneet lohkon joukkueista selvästi eniten maaleja, 71. Maaliero on komeasti 27 osumaa plussalla.
K-Tiikerit hengittää kuitenkin vahvasti StU:n niskaan, sillä helsinkiläiset ovat toisina samoin pistein, mutta yhden ottelun vähemmän pelanneina.
Seuraavan kerran StU pelaa vieraissa K-Vantaa Itää vastaan lauantaina 16. marraskuuta.

K-Tiikerit – StU
Lopputulos: 6-4 (0-1, 4-3, 2-0).
StU:n maalit: 0-1 (TV) Vilho Nurkka (Onni Kontunen, Joona Rummukainen), 0-2 Vilho Nurkka (Onni Kontunen), 1-3 Roope Parkkima, 2-4 Onni Kontunen.
Maalivahti Eetu Jurvasella 30 torjuntaa.

StU – Icehearts
Lopputulos: 10-6 (6-4, 2-1, 2-1).
StU:n maalit: 1-0 Elias Tuuliainen (Vilho Nurkka, Roope Parkkima), 2-0 Elias Nurkka (Vilho Nurkka), 3-1 Roope Parkkima (Elias Nurkka), 4-2 Roope Parkkima (Onni Kontunen), 5-4 Vilho Nurkka (Onni Kontunen), 6-4 Joni Kontula (Joona Rummukainen), 7-5 (TV) Joni Kontula (Joona Rummukainen), 8-5 Vilho Nurkka (Roope Parkkima) 9-5 Elias Nurkka (Vilho Nurkka, Elias Tuuliainen) 10-5 (AV) Vilho Nurkka (Venla Huuhko).
Maalivahti Samu Olkkosella 32 torjuntaa.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Joko olet asentanut jouluvalot?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä