0

Satunnainen ohikulkija voi pelastaa ihmishengen

Sydänliiton sydan.fi-sivustolla tehdyn elvytystutkimuksen mukaan 90 prosenttia vastaajista olisi valmis elvyttämään, jos joku tarvitsee apua. Silti vain noin puolet sydänpysähdyspotilaista on saanut maallikkoapua.
– Monet pelkäävät sitä tilannetta, sanoo sairaanhoitaja YAMK Kati Palviainen Kaakkois-Suomen Sydänpiiristä.
 
Kun sydän pysähtyy, avulla on kiire. Maallikkodefibrillaattoreita on muun muassa useissa kaupoissa, kauppakeskuksissa ja hotelleissa, joten pelastava apu saattaa löytyä hyvinkin läheltä.
Ammattilaisten käyttöön tarkoitettuja defibrillaattoreita löytyy ambulansseista, paloautoista ja hyvinvointiasemilta.
– Sydäniskurien sijainti on merkitty kansainvälisellä vihreävalkoisella tunnuksella. Autettavan selviytymiseen puolestaan vaikuttaa ennen kaikkea aika, Palviainen sanoo.
Jos paineluelvytys ja defibrillointi käynnistyvät 3–5 minuutissa, ovat mahdollisuudet selviytyä paremmat.

Ensimmäinen auttaja on usein sattumalta paikalle osunut ohikulkija. Maallikon on helppo ottaa sydäniskuri käyttöön, sillä laitteen kuvalliset ohjeet opastavat kiinnittämään liimaelektrodit, ”lätkät”, oikeisiin kohtiin potilaan rintakehässä.
Kun sydäniskuriin on kytketty virta päälle virtakytkimestä ja lätkät on kiinnitetty, laite neuvoo selkeällä puheella, mitä seuraavaksi tulee tehdä.
– Sydäniskuri ei anna antaa iskua, jos se ei havaitse sellaista rytmihäiriötä, joka on sähköllä hoidettavissa, Palviainen muistuttaa.
Ensimmäisiin toimenpiteisiin kuuluu tietysti soitto hätäkeskukseen numeroon 112.
– Jos paikalla on muitakin, pyydä heitä soittamaan hätäkeskukseen. Jos soitat itse, pane puhelimen kaiutin päälle, jotta voit käyttää molempia käsiäsi paineluelvytykseen, Palviainen neuvoo. 
Jos laite päättää tilanteen analysoituaan, että sähköisku on tarpeen, isku annetaan painamalla selvästi erottuvaa nappia. Ennen analysointia laite käskee: ”Irti potilaasta!”
Iskun jälkeen se kehottaa painelemaan potilaan rintakehää. Oikea kohta näkyy selkeästi ohjeista.
– Laite antaa piippauksilla tahdin painalluksille. 30 napakkaa painallusta suorilta käsiltä ja sen jälkeen kaksi puhallusta potilaan suuhun. Jos ei halua antaa puhallusta, ei ole pakko. Silloin vain painellaan yhtäjaksoisesti, Palviainen ohjeistaa.
Elvytystä jatketaan, kunnes ensihoito saapuu paikalle ja antaa luvan lopettaa elvyttäminen.

Hätätilanteeseen puuttuminen ei aina ole helppoa. Kati Palviainen kuitenkin korostaa, että asiaan on tartuttava ripeästi.
– Herättele, puhuttele ja ravistele kohtauksen saanutta henkilöä. Soita numeroon 112 ja noudata ohjeita. Katso, hengittääkö potilas.
Palviainen neuvoo hankkimaan puhelimeen 112 Suomi -hätäkeskussovelluksen, jonka avulla ensihoito löytää nopeammin paikalle.
– Kun tilanne on päällä, minuutit tuntuvat pitkiltä. Toisaalta hätätilanteessa uskalletaan usein myös toimia.
 
Sydäniskurilla ei voi tehdä vahinkoa kohtauksen saaneelle ihmiselle. Defibrillaattori ei käynnistä sydäntä, vaan pysäyttää henkeä uhkaavan rytmihäiriön.
Itse isku on sivusta katsoen tuskin havaittavissa. Se ei siis ole elokuvista ja tv-sarjoista tuttu jysäys.
– Iskua annettaessa ei kuitenkaan saa koskea potilaaseen. Muuten saa itsekin jytkyn, Palviainen muistuttaa.
Rintakehän on oltava paljaana, kun lätkät kiinnitetään, joten tarvittaessa potilaan vaatteet leikataan tai repäistään auki.
– Vaikka potilaalla olisi yllään uudet ja hienot vaatteet, se on tässä tilanteessa sivuseikka ja pienin huoli.
Kati Palviaisen mukaan sydäniskuriin tutustuminen on vähentänyt monien pelkoja.
– Auttamisen ajatus tuntuu helpommalta. Tärkeintä on, ettei kävele ohi, vaan menee paikalle katsomaan, mikä on hätänä.

Suuri osa sydäniskureista löytyy rekisteristä

Maallikkodefibrillaattoreita on Suomessa jo noin 5 000, joista kolmisen tuhatta löytyy defi.fi-rekisteristä.
Rekisteröityjen sydäniskurien määrä on noussut nopeasti. Sydänliiton, Suomen Elvytysneuvoston ja Suomen Punaisen Ristin vuonna 2012 perustaman rekisterin tarkoituksena on antaa tietoa sydäniskurien sijainnista, jotta lähin laite löytyy hätätilanteessa nopeasti.
Rekisteri kertoo sijainnin ja saatavuuden – sijaintipaikan aukiolotietojen – lisäksi laitteen merkin ja tyypin. Katuosoitteen ohella sijainti näytetään myös selkeällä kartalla.
Länsi-Saimaan alueella sijaitsevista sydäniskureista rekisteriin on merkitty muiden muassa Savitaipaleen apteekissa ja Heituinlahden nuoriseurantalolla olevat laitteet.
Rekisteristä löytyy laitemerkintä myös Lemin sivuapteekista ja Taipalsaaren kunnantalolta. Suomenniemelle sydäniskureita ei ole defi.fi -palveluun rekisteröity.
– Suosittelisin sydäniskuria myös taloyhtiöille, sanoo Kati Palviainen Kaakkois-Suomen Sydänpiiristä. 
 
KARI HUUSARI
toimitus@lansisaimaa.fi
 
Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Teetkö joulusiivouksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä