0

Itsekontrolli meni monelta Heitsassa –  Frankin retrodisko sai valtavan suosion

SAVITAIPALE I lost my self control.
Näin tapahtui, koska Heitsan täpötäydessä retrodiskossa viime perjantaina soi “It is a sin” nyt 66-vuotiaan miehen viimeiseltä vapauden kesältä 1987. Silloin eivät miehet vänisseet ja naiset inisseet pieniä ja hentoja laulujaan, vaan Pet Shop Boysien synnintunnustuksen jälkeen tuomiopäivän jyrinä huipensi piisin.
Ja kansa jytäsi niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Silloin tanssi ei ollut pakkoliikkeistä hyppelyä kuten nykyään, vaan jalat pysyivät maassa, mutta lantio ja kädet tekivät kohtuullisia liikkeitään.
Viime vuosituhannella naiset pitivät huolen omastaan. Heitsan retrodiskossa vanhoista hyvistä ajoista olivat merkkinä käsilaukut tiukasti yhdessä kasassa keskellä tanssipiiriä. Se piti pitkäkyntiset loitolla.

Tarkkaa 1970-luvun retroetikettiä noudatti Virpi Lipsanen, joka oli houkutellut diskoon ystäviään Lemiä myöten. Hän oli vetäissyt jalkaansa Lenita Airiston inhoamat trikolorin väriset froteesukat.
– Tästä olen ylpeä, Virpi Lipsanen kehaisi ja heilautti Applen logolla varustettua kiiltävämuovista käsilaukkuaan. Apple oli kuitenkin tuntematon brändi 1970-luvulla ja aataminaikainen omena käsilaukun kyljessä oli vielä vailla puraisujälkeä.
– Me ollaan Lemin entisiä nuoria, huikkasivat Matti vuosimallia 1955 ja kolme vuotta nuorempi Päivi.
Daamin glitter oli tosi häikäisevä.
– Me tavattiin eka kerran Heitsassa vuonna 1975. Niihin aikoihin kaikki huiput, kuten Muska, esiintyivät täällä, Päivi muisteli.
– Mie olen kanssa Lemin entisiä nuoria, nimi on Rock-Kari, esittäytyi Matin kaveri.
He muodostivat parivaljakon, jossa yhdistyivät Aake Kallialan, Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Kummeleiden parhaimmat piirteet.

Lemiläiset Matti ja Päivi tapasivat Heitsassa vuonna 1975. Oli aika palata rakkauden kehtoon.

Nainen baaritiskin äärellä kertoi sen tavallisen tarinan.
– Kävin tekemässä lapset ja töitä Savitaipaleella ja sitten Lappeenranta kutsui. Mutta Savitaipale kutsui takaisin ja viimeksi päädyin kesäloman kunniaksi työkaverin kutsumana Suutarin kioskille, nykyiselle kaupalle.
Heituinlahden nuorisoseuran järjestämä retrodisko sai paljon tykkäyksiä. Elina Lallon mielestä pelipaikoille pitäisi olla linja-autokyyditys niin kuin ennen.
Luumäkeläiset olivat ajan tasalla. Naapurikunnasta saapui bussilla parinkymmenen hengen seurue paikkakunnan entisiä nuoria. Osa heistä ei tiennyt edes määränpäätä, mutta sen hauskempaa oli.
– Ihan paras dj! kommentoi Sirkku Kiukas ja halusi diskon seuraavan kerran isommalle puolelle linja-autokyydin kera.

Heitsan DJ ei ollut kuka tahansa levynpyörittäjä vaan legendaarinen Frank, 46. Toisen legendan DJ Edwardin opissa ollut täysammattilainen ei ole kuvioissa rahan, vaan palavan innostuksen vuoksi.
– Diskossa yleisö tekee diskon käsikirjoituksen ja levy on DJ:n instrumentti. Rock ja funk ovat meikäläisen tyylilajeja, tykkään englantilaisesta meiningistä. Jethro Tull, Dr. Feelgood, Ian Andersson, Mike Oldfield, siinä nimiä, Frank luetteli.
– Savitaipaleen seutua kolusin aikoinaan ahkerasti, Sahramin, Olkkolan, Savikukon. Ravintoloissa disko on pitänyt pintansa, mutta nuorisodiskot ovat hiipuneet, Frank arvioi.
– Nyt tehdään erilaisia konsepteja. Disko voidaan yhdistää vaikka stand up -komiikkaan, tiskijukka uskoo.

MARKKU PAAKKINEN
toimitus@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Teetkö joulusiivouksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä