0

Kaija Lankia palkittiin Lemillä kotiseututeosta – kotiseutuyhdistys kehuu reipasta ja ammattimaista toimintaa

LEMI Toimittaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri Kaija Lankialle on myönnetty tämänvuotinen Lemin vuoden kotiseututeko -palkinto. Palkinnon myöntää Lemin kotiseutuyhdistys, ja se luovutettiin maanantai-iltana yhdistyksen syyskokouksessa.
Kotiseutuyhdistyksen mukaan Lankia toimii esimerkillisellä tavalla pienen kunnan puolestapuhujana ja vaikuttaa omalla reippaalla ja ammattimaisella toiminnallaan pienen pitäjän arjessa.

Pitkään Yhteissanomissa (nyk. Länsi-Saimaan Sanomat) aiemmin työskennellyt Lankia tuottaa nykyisin muun muassa sähköistä Lemin Kirjava -verkkosivua, josta on kotiseutuyhdistyksen mukaan muodostunut merkittävä informaatiokanava seurattaessa kunnan ja kuntalaisten elämää tässä päivässä.
– Työ kotikunnan hyväksi vaatii vahvaa sitoutumista, kykyä nähdä asioita puolueettomasti ja taitoa kuunnella ihmisiä. Näistä tekijöistä Kaija Lankia rakentaa puolueettoman, asiallisen sekä tunnetun informaatiokanavan, joka tukee osaltaan Lemin kuntaa ja kuntalaisia, palkintoperusteluissa kerrotaan.

Lemin vuoden kotiseutupalkinto myönnetään vuosittain merkittävälle lemiläiselle yksityishenkilölle, yritykselle tai yhteisölle tunnustuksena kotiseudun hyväksi tehdystä työstä. Tarkoituksena on kannustaa yksityishenkilöitä, yrityksiä ja yhteisöjä toimimaan pienen ja aktiivisen kunnan hyväksi.
Aiemmin palkinnon ovat saaneet Stami1na, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö, Aarno Parkkola, Teemu Okko, Aapo Pekari, Lemin nuorisoseuran näytelmäkerho, Juha Junnonen, Lemin sotaveteraanit, Mirja Heininen ja Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö.

LSS
toimitus@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Teetkö joulusiivouksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä