0

Joulunaika alkaa Savitaipaleella lauantaina – joulukuusen koristelussa mittaa toisistaan ottavat muun muassa StU:n luistelukoulun, Savitaipaleen Yrittäjien ja käsityökeskuksen väki

SAVITAIPALE Savitaipaleella virittäydytään joulutunnelmaan tulevana lauantaina, kun torilla vietetään joulun avausta. Perinteisesti perjantai-illan hämyssä järjestetty tapahtuma on nyt aiempaa laajempi, ja joulunaika avataankin nyt päivän valossa lauantaina 30. marraskuuta. 
– Ajatuksena on, että koko Savitaipale olisi tässä mukana. Toivomme, että muuallakin kylällä olisi samaan aikaan häppeninkiä, Savitaipaleen elinkeinokonsultti Tommi Naakka sanoo.
Hän viittaa paikallisiin yrityksiin ja yhteisöihin, joiden hän toivoo liittyvän mukaan joulun avaukseen pitämällä oviaan auki. Savitaipaleen seurakuntakodissa onkin samaan aikaan toritapahtuman kanssa joulumyyjäiset lähetystyön hyväksi, ja iltapäivällä kirkossa kuullaan ukrainalaisen a cappella -yhtyeen joulukonsertti.

Kuusi etukäteen kilpaan valmistautunutta joukkuetta koristelee kuuset paikan päällä.

Tapahtuma torilla alkaa kello 10 kunniavieraan pitämällä avajaispuheella sekä koululaisten musiikkiesityksillä. Tänä vuonna tapahtuman järjestelyistä vastaavat osaltaan Savitaipaleen Europaeuksen koulun 6. luokat, jotka keräävät varoja luokkaretkeä varten.
Koululaiset järjestävät joulun avauksessa omat myyjäisensä. He myös vuokraavat myyntipöytiä, joita kuka tahansa voi hyödyntää tuotteidensa myymiseen tapahtuman ajan. Pöytää ei voi varata etukäteen, vaan myyntipöydät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä tapahtumapäivänä kello 8.30 alkaen. Pöydän vuokraaminen tapahtuu esiintymislavan edustalla.
Jouluostoksille pääsee myös torin toisella laidalla, kun tapahtuman ajan käynnissä ovat myös perinteiset markkinat. Mukana on kiertävien markkinamyyjien lisäksi Lions Club Savitaipale, jonka kojusta voi ostaa vaikkapa lintulautoja tai joulukuusia.
– Tuotto menee kuudesluokkalaisille, Lions Club Savitaipaleen presidentti Juhani Valjakka kertoo.

Uutuutena joulun avauksessa on tänä vuonna Kuusi kuusta -kilpailu, jossa etsitään parhaiten koristeltua joulukuusta. Kuusi etukäteen kilpaan valmistautunutta joukkuetta koristelee kuuset paikan päällä, ja yleisö ja raati valitsevat komeimman kuusen. Luovuuttaan koristelun muodossa esittelevät Savitaipaleen kunnan, koulukeskuksen, yrittäjien ja käsityökeskuksen sekä StU:n luistelukoulun ja Lions Ladyjen joukkueet.
Mukana tapahtumassa on luonnollisesti myös joulupukki, ja arvonnasta pääpalkinnon voittanut pääsee kinkunpaistoon. Luvassa on myös hevosajelua lapsille.

TAIMI HAIMILA
taimi.haimila@lansisaimaa.fi

Joulun avaus Savitaipaleen torilla la 30.11. klo 10–14.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Teetkö joulusiivouksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä