0

Lukijan mielipide: Irtisanominen ei ole ratkaisu kunnan talousongelmiin

Kuntaliiton mukaan Suomen 300 kunnasta noin 200 teki 2018 alijäämäisen tuloksen, 46 kuntaa nosti vuodelle 2019 tuloveroprosenttia ja 53 kuntaa jatkaa verojen nostamista vuonna 2020.
Kuntien yhteenlasketuksi 2019 alijäämäksi on arvioitu miljardi euroa, joka on lähes kymmenen kertaa enemmän kuin 2018.
Sosiaali- ja terveyskulujen kasvu, väestön ikääntyminen sekä verotulojen- ja valtionosuuksien väheneminen ovat kuntien suurimpia talousongelmien syitä.
Kuntatyönantajien mukaan yt-neuvotteluja on käyty tai käydään 2019 noin 60 kunnassa ja useissa sairaanhoitopiireissä.
Silti säästöjä ei tulisi hakea henkilöstöä irtisanomalla eikä sellaisia päätöskirjauksia pitäisi hyväksyä. Useissa kunnissa henkilöstö on jo nykyisillä työtehtävillä ylikuormittunutta, työntekijöitä eläköityy paljon ja eikä uusia saa palkata tilalle.

Henkilöstöön kohdistuvat säästöt tulisi ensisijaisesti tehdä ennakoivasti eläköitymisten, työtehtävämuutosten, palvelurakennemuutosten ja johtamisjärjestelyjen kautta sekä selvittää sijaisten ja määräaikaisten oikeanlainen kohdentaminen ja tarpeet.
Henkilöstövähennykset esimerkiksi lasten varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, vapaa-ajan harrastuksista ja terveyspalveluista aiheuttavat pysyvää vahinkoa lasten fyysiselle ja henkiselle kasvulle, mikä lisää sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia.
Osalle kuntien ja kaupunkien valtuutetuille yt- neuvottelut ja irtisanomiset ovat helppo talouden tasapainottamiskeino, sillä irtisanomiset eivät koske omaa työtehtävää tai työyhteisöä.

JARNO STRENGELL (sd.)
JHL-pääluottamusmies,
kaupunginvaltuutettu
Mikkeli

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Teetkö joulusiivouksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä