0

Kolmannen sektorin ääni halutaan kuuluviin – Etelä-Karjalaan suunnitellaan järjestöjen neuvottelukuntaa

Etelä-Karjalaan ollaan perustamassa maakunnallista järjestöjen neuvottelukuntaa. Kyseessä on järjestöjen, kuntien ja Eksoten edustajista koostuva yhteistyöelin.
Neuvottelukuntaan otetaan eri aloilla toimivia järjestöjä. Esimerkiksi kyläyhdistykset, kulttuurialan järjestöt sekä yleis-, vammais-, liikunta- ja nuorisojärjestöt voivat lähteä mukaan.
Neuvottelukunnan avulla pyritään vahvistamaan järjestöjen vaikutusmahdollisuuksia ja toimintaedellytyksiä. Pyrkimyksenä on myös lisätä järjestöjen yhteistyötä kuntien, julkisen sektorin toimijoiden, seurakunnan, oppilaitosten ja yritysten kanssa.
Neuvottelukunta voi tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja eri viranomaisille.

Järjestöille pidetään kuulemistilaisuus neuvottelukunnan perustamiseen liittyen ensi viikon keskiviikkona 22. tammikuuta Lappeenrannan urheilutalolla harrastemessujen yhteydessä. Kuulemistilaisuudet pidetään urheilutalon luentosalissa kello 12–14 sekä kello 17–19. Neuvottelukunta pyritään perustamaan kesään mennessä.
Neuvottelukunnan perustamista varten luotua Yhes enemmän! Järjestöagentit maakuntien toimintaa kehittämässä -hanketta hallinnoi Kymen-Karjalan sosiaali- ja terveysturva ry.

LSS
toimitus@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Pitäisikö kaikkien käyttää kasvosuojaa julkisilla paikoilla?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä