0

Savitaipaleella selvitetään kuntalaisten liikuntatottumuksia – paperiseen ja sähköiseen kyselyyn voi vastata 17. tammikuuta alkaen

Savitaipaleen kunta selvittää asukkaiden liikuntatottumuksia. Kyselyyn voi vastata 17.–30. tammikuuta joko verkossa tai paperilla.
Sähköisen kyselyn linkki julkaistaan kunnan verkkosivuilla sekä Facebookissa. Paperikyselyjä voi hakea liikuntatalolta, kirjastolta ja kunnantalolta sekä palauttaa samoihin paikkoihin.
– Kyselyyn vastaaminen vie noin 15 minuuttia, kunnan liikuntatoimenohjaaja Teemu Lepistö kertoo.
Vastausten perusteella kehitetään Savitaipaleen liikuntatarjontaa yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Kysymykset on laadittu UKK-instituutin suositusten pohjalta.

Vastaajilta kysytään muun muassa liikunnan määrää ja syitä aktiivisuuteen tai vastaavasti vähäiseen liikkumiseen.
Kyselyn perusteella kunta saa myös tietoa siitä, halutaanko Savitaipaleella järjestettäväksi vaikkapa laavu- ja pyöräretkiä kunnan eri kohteisiin tai uusia vesiurheilumahdollisuuksia tai urheiluvälineitä lainattavaksi kirjastoon.
Lepistön mukaan Savitaipaleelle on myös tekeillä oma liikkumisohjelma.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Aiotko käyttää suojamaskia?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä