0

Lukijan mielipide: Avoin kirje Savitaipaleen Osuuspankin johdolle ja hallinnolle

Kuulun itse siihen enemmistöön, joka hoitaa pankkiasiat verkossa.
Havaintoni perustuu käyntiini Savitaipaleen Osuuspankissa avainta noutamassa perjantaina 3. tammikuuta. Havaintojani tukevia kommentteja olen saanut monelta pankin ”tiskillä” asioitaan hoitavalta.
Vaikka kirjoitan Savitaipaleen Osuuspankin tilanteesta, tiedostan, että vastaavaa tapahtuu kaikissa pankeissa pankin merkkiin katsomatta. Ellei henkilökohtaista palvelua ole jo kokonaan lopetettu.
Laskujen maksaminen pankin tiskillä on maksajalle varsin kallista. Hinta lienee noin viisi euroa per maksutapahtuma. Tiskillä kohtaaminen perustuu tarpeeseen ja haluun hoitaa asioita ajallaan ja kunnolla. Kyseessä on asiakkaan kannalta välttämättömyystoimi.
Kun näppärä pankin asiakaspalvelija hoitaa laskun minuutissa tai enemmän ja asiakkaita on jonoksi asti, yhden työtunnin tuottamaksi palvelumaksujen kertymäksi saadaan 300 euroa. Se on paljon rahaa tunnissa asiakkaan rahojen siirtämisestä. Vaikka henkilökohtaisen asiakaspalvelun käyttöaste olisi vain yksi lasku kolmessa minuutissa, on yhden tunnin palvelumaksujen kertymä vieläkin 100 euroa.
Edellä viitattuun perustaen henkilökohtaisen asiakaspalvelun tuottaminen pankin tiskillä on pankille taloudellisesti kannattavaa.

Tiskillä kohtaaminen perustuu tarpeeseen ja haluun hoitaa asioita ajallaan ja kunnolla.

Toinen puoli asiaa on se, että pankin aulassa odottavat henkilöt ovat pääosin työllään eläkkeensä ansainneita senioreja. On varsin epäkunnioittavaa pitää heitä odottamassa kymmeniä minuutteja välttämättömien laskujen maksua.
”Eläkeläisillä on aikaa odottaa”. Ehkäpä totuus on kuitenkin sellainen, että eläkeläisen jäljellä olevaa rajallista elinaikaa ei kannata käyttää jonottamiseen. Usein on myös niin, että jonottaminen on kipujen ja muiden elämän varrella kertyneiden toiminnallisten haittojen vuoksi hyvinkin vaikeaa.
”Asiat voi hoitaa netissä”. Aivan, mutta kaikki eivät halua tai voi hoitaa asioita netissä. Heillä on oikeus asioida pankissa henkilökohtaisesti.
Hyvät pankkimme päätöksentekijät. Monet jonottajista ovat koko elämänsä ajan ruokkineet pankkimme kassavirtaa omilla tuloillaan, lainojensa koroilla ja palvelumaksuilla. He ovat olleet niitä hiljaisia ja uskollisia asiakkaita ja osakkaita hyvinä ja huonoina aikoina. Pankki on perustettu heidän tarpeitaan varten.
Ei ole kohtuuton vaatimus, että kovin harvalukuiset pankin aukioloajan tunnit olisi resursoitu niin, että palvelun odotusaika on kohtuullinen.
Positiiviseen harkintaanne luottaen.

JAAKKO KILPELÄINEN
Savitaipale

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Teetkö kotijumppaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä