0

Pääkirjoitus: Kumpi painaa enemmän, ikä vai terveydentila?

Yli 70-vuotiaiden tilanteesta keskustellaan yhä enemmän. Moni pohtii ikäihmisten eristämisen inhimillistä hintaa. Hallitus on suosittanut, että yli 70-vuotiaat eläisivät mahdollisuuksien mukaan karanteeninkaltaisissa olosuhteissa. Länsi-Saimaan alueella tilanne koskettaa monia. Pelkästään Savitaipaleella lähes 1 000 kuntalaista eli vajaa kolmannes väestöstä on 70 vuotta täyttäneitä.

Yle uutisoi viime viikonloppuna suomalaisten näkemyksiä aiheesta Taloustutkimuksella teettämäänsä kyselyyn pohjaten. Ikähaarukan ääripäissä mielipiteissä on odotetusti selviä eroja. Nuorten, 15–24-vuotiaiden, ja 65–79-vuotiaiden vastausten prosenttiosuudet on toistensa peilikuvia. Nuorista vain 23 prosenttia kokee, että hyväkuntoisten yli 70-vuotiaiden pitäisi saada toimia muiden tavoin. Yli puolet ikäluokasta, 56 prosenttia, on sitä mieltä, että tiukat rajoitukset yli 70-vuotiaille ovat ymmärrettäviä ja niitä pitää jatkaa. Sen sijaan yli puolet 65–79-vuotiaista kannattaa sitä, että hyväkuntoisten yli 70-vuotiaiden pitäisi saada toimia muiden tavoin. Vain joka neljäs ikäihmisistä ymmärtää yli 70-vuotiaiden tiukkoja rajoituksia ja toivoo niille jatkoa.

Kun uusia ohjeita valmistellaan, nousee esiin monia kysymyksiä. Pitäisikö suositusten ja rajoitusten perustua terveydentilaan eikä pelkästään ikään? Mikä on painoarvo yli 70-vuotiaiden omalla harkintakykyvyllä? Toisaalta ikäihmiset ovat koronan suhteen suuremmassa vaarassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta ja valtaosa kuolleista on yli 60-vuotiaita.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Oletko jo käynyt terassilla?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä