0

Kirjastot aukeavat erityisjärjestelyin tänään – hygienia-asioihin on kiinnitetty enemmän huomiota, kirjastokäynnin toivotaan hoituvan mahdollisimman ripeästi

Kirjastot aukeavat poikkeusjärjestelyin tänään myös Länsi-Saimaan alueella.
Savitaipaleen kirjasto tiedottaa, että aukioloajat ovat samat kuin tavallisestikin kesäaikaan eli kirjasto on auki maanantaista keskiviikkoon kello 12– 19, torstaina kello 9– 16 ja perjantaina kello 12– 18.
Kirjasto muistuttaa Facebook-sivuillaan, että korona-aikana tulee muistaa jo tutuksi käyneet ohjeet käsien pesusta, käsidesin käytöstä ja turvaväleistä. Asiakastiskien eteen on teipattu merkit turvavälejä osoittamaan. Pöydät on varustettu suojapleksein.
Flunssaoireisena ei pidä tulla kirjastoon. Lehtienlukusalin istumapaikkoja on vähennetty ja siellä kuten muuallakin kirjastossa asiointi tulisi hoitaa mahdollisimman nopeasti. Yleisötietokoneita on käytössä yksi. Se on tarkoitettu vain välttämättömien asioiden hoitamiseen.
Kirjasto huomauttaa myös, että aineiston etukäteisvaraus nopeuttaa asiointia.
 
Suomenniemellä seutukirjasto tulee maanantaista alkaen olemaan auki maanantaisin kello 12– 18 ja perjantaisin kello 10– 16. Kirjasto kehoittaa noudattamaan turvavälejä ja käyttämään käsidesiä. Oleilua kirjastossa ei suositella. Lukusalista on vähennetty paikkoja. Omatoimikirjasto on kiinni koko kesän.
 
Lemin kirjasto on avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti eli maanantaisin ja torstaisin kello 13–19, tiistaisin ja perjantaisin kello 10–16 sekä keskiviikkoisin kello 10.30–17. Käsihygienian, turvavälien, kirjastossa vietettävän ajan ja flunssaoireiden suhteen Lemillä pätevät samat ohjeet kuin Savitaipaleella. Lemin kunta on tiedottanut ohjeista verkossa. Tietokoneita kirjastossa käyttäville suositellaan omien kertakäyttöhansikkaiden käyttöä. Asiakkaan tulee itse puhdistaa tietokoneen näppäimet käytön jälkeen, minkä vuoksi tietokoneen viereen on varattu desinfiointiainetta ja paperia. Kirjastovirkailijoilla on oikeus rajata kirjaston asiakasmäärää, ja lehtienlukusalissa saa olla korkeintaan kaksi asiakasta kerrallaan.
 
Taipalsaarella pätevät myös pitkälti samat ohjeet turvallisuuden suhteen mitä tulee käsihygieniaan ja turvaväleihin. Taipalsaarella lukusalin tietokone ja aineistonselauskone eivät ole asiakkaiden käytössä. Yleisötietokone on vain välttämättömien asioiden hoitoon. Paikkojen desinfiointia on tehostettu. Kokoustila on pois käytöstä, eikä näyttelyitä järjestetä toistaikseksi. Omatoimikirjasto aukeaa aikaisintaan elokuussa.
Kirjasto on auki maanantaista keskiviikkoon kello 12– 19 ja torstaina sekä perjantaina 9– 16.
 
LSS
toimitus@lansisaimaa.fi
 
Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Matkustatko kesällä ulkomaille?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä