0

Röytyssä tutustutaan perinteisiin ja pohditaan nykyhetkeä – sunnuntaina järjestettävä pienoistapahtuma korvaa perutut Taipalsaari-päivät

Taipalsaarella ei ole jääty surkuttelemaan koronaviruspandemian vuoksi peruuntuneiden Taipalsaari-päivien perään. Sen sijaan Taipalsaaren maaseutuseurat ja tuottajat ovat tarttuneet toimeen ja kehitelleet ensi sunnuntaiksi korvaavan tapahtuman.
Tuolloin kotiseututalo Röytyn pihaton pihapiirissä vietetään Perinnettä ja tätä päivää -nimistä tapahtumaa.
Perinteisestä tunnelmasta vastaa muun muassa konekerho Wanhat Masinat, joka toimittaa paikalle vanhoja traktoreita ihasteltavaksi. Lisäksi tapahtumapaikalla esitellään vanhojen traktorityökoneiden käyttöä.

Nykyhetkeen ja Taipalsaarella ajankohtaisiin aiheisiin keskitytään puolestaan kunnanjohtaja Kari Kuuramaan johdolla.
Lisäksi virkistysaluekoordinaattori Mari Matikainen Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiöstä on paikalla kertomassa Sarviniemen kunnostetusta retkeilyalueesta.
Tapahtumassa kävijöille tarjotaan ilmaiset letut. Lapsille luvassa on myös onnenpyörän pyöräytystä.
Tapahtumassa noudatetaan kokoontumisrajoituksia.

LSS
toimitus@lansisaimaa.fi

Perinnettä ja tätä päivää -tapahtuma Röytyn pihaton pihapiirissä su 28.6. klo 11–13.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Matkustatko kesällä ulkomaille?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä