Kirjapuntari: Karmiva tositarina

Eddy de Wind: Pääteasema Auschwitz, selviytyjän muistiinpanot leiriltä WSOY, 2020, 253 sivua ”Viimeisinä elinvuosinaan Eddy alkaa ymmärtää yhä paremmin, että traumat eivät pääty siihen, kun niistä suoraan osallisina olleet henkilöt kuolevat, vaan eloonjääneet siirtävät niitä eteenpäin jälkipolville.” Eddy de Windin (1916– 1987) kirja on kaikessa kauheudessaan vaikuttava teos. Hollanninjuutalainen lääkäri on pitänyt päiväkirjaa keskitysleirillä Auschwitzissä. Kirjan takakansitekstin mukaan kyseessä on tiettävästi ainoa Auschwitzin sisällä kirjoitettu kirja. Luulin aluksi, että kirja olisikin kirjoitettu minä-muotoon oikeasti päiväkirjamaisesti, mutta se ei ollutkaan sitä. Kirjassa Eddy oli Hans. Vaimo kulki omalla etunimellään. De Wind ja hänen vaimonsa Friedel kuljetettiin Auschwitziin vuonna 1943. Kumpikin selvisi hengissä kamalista vuosista, joiden aikana rakkaus loi toivoa paremmasta huomisesta. Suurimmalle osalle kävi juuri toisin; parempaa aikaa ei tullut. Ei edes aikaa. Tulevaisuudenusko Eddyllä ja Friedelillä oli vahvaa, vaikka traumatisoitunut pari leiriltä vapauduttuaan päätyikin eroon. Hämmästyttävintä ehkä oli de Windin asenne, joka kirjan välityksellä ainakin vaikutti jollakin tavalla kylmän rauhalliselta; hän hyväksyi vallitsevat olot keskitysleirillä. Pois ei päässyt ja sillä selvä. Toisaalta ammatiltaan lääkärinä hän pääsi tietyllä tapaa helpommalla, sillä hän päätyi toimimaan sairaanhoitajana. Nälkiintyneelle kohtuuton raskas ruumiillinen työ ja liian ”lepsun” suorittamisen johdosta seuranneet rankaisut eivät olleet hänelle ihan jokapäiväisiä, vaikka toki hänkin joutui niistä osalliseksi. De Wind oli hyväksynyt, ettei vastahakoisuus kannattanut. Se oli vain tie päästä varmasti hengestään. Sitäkään kun ei uskaltanut toivoa. Kirjassa kerrottiin myös tarkemmin naisvankien kohtalosta. Heitä käytettiin erinäisten pelottavien kokeiden koekaniineina. Se saattoi olla syy tulla säilytettäväksi hengissä hiukan pidempään. Liian heikot tapettiin. Myös de Windin vaimo Friedel joutui ottamaan erilaisia pistoksia. ”Ei, Auschwitz oli enemmän kuin laajamittaista kiusantekoa. Tehtaineen ja kaivoksineen se oli tärkeä osa Ylä-Silesian teollisuusaluetta, ja työläiset olivat siellä halvempia kuin missään muualla maailmassa. Heille ei tarvinut maksaa palkkaa eivätkä he syöneet juuri mitään. Ja kun he uupuivat ja joutuivat kaasukammion uhreiksi, Euroopasta löytyi vielä riittämiin juutalaisia ja poliittisia vastustajia, jotta joukot saatiin taas täysilukuisiksi.” Kirjassa julmuudet kerrotaan sellaisina kuin ne ovat, mutta niillä ei tavallaan mässäillä. Kerran ajattelin lukea kirjaa samalla kun syön iltapalaa, mutta se ei onnistunut. Ruokahalut menivät. Kirja on katsaus historiaan, ihmiseltä joka osasi ja halusi kirjoittaa totuuden. Historiantunneilla aikanaan on toki käsitelty myös holokaustia, mutta näin tarkkaa kuvaelmaa en ollut ennen lukenut. Eikä toisaalta ollut käynyt edes mielessä. Tämä kirja oli markkinoitu hyvin. Heikkohermoisille se ei sovi. ”Auringon myötä kuolemaan tuomittuihin tuli taas uutta eloa, ja sydämissä versoi uusi toivo kuin nuori vehreys, joka puhkeaa pienistä nupuista ottamaan vastaan uudet valonsäteet.” Anniina Meuronen Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Länsi-Saimaan Sanomien sisällöt.

Tilaa 1 kk 1 € Tilaa 3 kk 4 €/kk Olen jo tilaaja