0

KoPa jatkaa pisteputkessa – TaiKi taisteli Saimaanharjulla – jalkapallon Nelosessa kaudesta on pelaamatta puolet, kun Vitosessa häämöttää jo loppusuora

KoPan pisteputki jalkapallon miesten Nelosessa sai jatkoa kuluvan viikon tiistaina 4. elokuuta, kun lemiläiset tasasivat pisteet kouvolalaisen Valkealan Kajon kanssa. Ottelu päättyi Kotajärven kentällä maalittomasti 0–0 (0–0).
Kun maaleja ei nähty, pöytäkirjaan merkittiin vaihtojen lisäksi tukku varoituksia. Kolmelle KoPa-pelaajalle näytettiin keltaista korttia.
Vierasjoukkue pelasi viimeiset 20 minuuttia yhden pelaajan vajauksella, kun Elias Kyyhkyselle nousi yhden varoituksen jatkoksi punainen kortti 69. peliminuutilla.

Vitosessa TaiKi sai torstaina 6. elokuuta Saimaanharjun kentälle vieraakseen lohkon kärjestä Lappeen Jalkapalloklubin (Lappee JK).
TaiKi taipui taistellen, kun Lappee JK haki sarjapisteet lopputuloksella 0–4 (0–1).

Taipalsaarelaisittain illasta näytti tulevan vaikea, kun Lappee JK meni johtoon jo toisella peliminuutilla. Tämän jälkeen puntit kuitenkin tasoittuivat, sillä pelin lopullisesti ratkaisseet vierasmaalit syntyivät vasta pelin viimeisen kymmenen minuutin aikana.
Lappee JK vei maalipaikat selvästi nimiinsä, mutta TaiKin maalivahtina pelannut Santeri Forsten piti lukemat tasaisina. Forsten venyi kymmenkuntaan kunnon torjuntaan ja poimi päälle vielä tukun helpompia koppipalloja.
TaiKin osalta maalintekotilanteet ja kontrolloidut vaaralliset hyökkäykset jäivät vieraiden tiiviin puolustuksen keskellä vähiin.

TaiKilla on jäljellä yksinkertaisessa runkosarjassa vielä päätösottelu, jonka joukkue pelaa ensi torstaina 13. elokuuta Lappeenrannassa FC Potkupalloa vastaan. Tämän jälkeen taipalsaarelaisten kausi jatkuu lohkon alemmassa loppusarjassa.
Nelosessa sarja pelataan kaksinkertaisena. Nyt ollaan puolivälissä, joten KoPalla on jäljellä vielä seitsemän ottelua.
Lemiläiset matkaavat ensi sunnuntaina 9. elokuuta kouvolalaisen Korian Ponnen (KPonsi) vieraaksi ja pelaavat Kotajärven kentällä seuraavan kerran ensi viikon lauantaina 15. elokuuta, kun vastassa on FC Loviisa kello 15.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Oletko asioinut poliisin kanssa sähköisesti?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä