0

KoPa kaatoi Purhan viime lauantain kotiottelussa – Kotajärven kentällä nähtiin tiukka Nelosen kärkipään ottelu, kun lemiläiset nousivat kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon

Lemin KoPa nousee tasaisen tappavaan tahtiin kohti itäisen alueen B-lohkon kärkeä miesten jalkapallon Nelosessa. Viime lauantaina sinipaidat voittivat Kotajärven kotikentällä Inkeroisten Purhan maalein 3–2 (1-2).
Lemiläisittäin ottelun alku näytti pahalta, kun Purha karkasi parissakymmenessä minuutissa jo 0–2-johtoon. KoPan Niko Lignell onnistui kuitenkin kavennuksessa 27. peliminuutilla ja toi kotijoukkueen tasoihin vajaan tunnin pelin jälkeen.
Täyden kolmen pisteen potin varmisti KoPalle Henrik Karvinen, joka viimeisteli voittomaalin kymmenisen minuuttia ennen peliajan päättymistä.
Kun kaudesta on jäljellä vielä kaksi ottelua, KoPa on lohkonelosena 25 pisteellä. Matkaa johtavaan RPS Lionsiin on enää kolme pistettä.
Huomenna tiistaina 8. syyskuuta pelataan lohkon voiton kannalta iso ottelu, kun Lions ja KoPa kohtaavat Ruokolahdella. Kärkinelikko on tasainen ja mahtuu kolmen pisteen sisään, sillä Purha on toisena 28 pisteellä ja Valkealan Kajo kolmantena 26 pisteellä.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskallatko käydä yleisötapahtumissa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä