0

Savitaipaleen kunta irtisanoo Olkkolan kartanon vuokrasopimuksen – perusteiksi mainitaan toiminnan kehittäminen ja karavaanialueen toteuttaminen

Savitaipaleen kunnanhallitus päätti viime maanantaina, että kunta irtisanoo Olkkolan kartanon vuokrasopimuksen nykyisen yrittäjän kanssa. Kunta vuokrasi Olkkolan kartanon Helmi hovit ja kartanot -yritykselle tammikuussa 2018.
Irtisanomisasian kunnanhallitukselle valmistelleen kunnanjohtaja Kimmo Kainulaisen mukaan kunnassa on ilmennyt toiveita ja ideoita kehittää Olkkolan Kartanon toimintaa uuteen suuntaan ja siksi on perusteltua irtisanoa sopimus nykyisen vuokralaisen osalta.
Irtisanomisen perusteiksi mainitaan toiminnan kehittäminen ja karavaanialueen toteutus.
Vuokrasopimus irtisanotaan 1. lokakuuta alkaen. Kun sopimuksessa on kuuden kuukauden irtisanomisaika, se päättyy viimeistään ensi vuoden maaliskuun lopussa.
Kunnanhallitus valtuutti päätöksessäään Kainulaisen etsimään Olkkolan Kartanoon uutta vuokralaista huhtikuun alusta 2021 alkaen.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Aiemmin aiheesta:
Olkkolaan kaavaillaan tilaa karavaanareille – Savitaipaleella on jätetty kuntalaisaloite leirintäalueen perustamiseksi – kunnassa asiaa on pohdittu jo pidempään (4.6.2020)
Keskitalo palaa Olkkolaan – yrittäjä uskoo upean luonnon keskellä olevan kartanon vetovoimaan (27.1.2018)

Muokattu 24.9. klo 15.50 & 30.9. klo 11.38: Korjattu ja täydennetty otsikkoa, korjattu termivirhe kuvatekstistä.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

2 kommenttia aiheesta “Savitaipaleen kunta irtisanoo Olkkolan kartanon vuokrasopimuksen – perusteiksi mainitaan toiminnan kehittäminen ja karavaanialueen toteuttaminen

  • 25.9.2020 at 20:48
    Permalink

    Olen vuosikymmeniä katsonut Olkkolan vuokralaisia, mutta aina se kaatuu. Kaikilla kun talvisin ei ole minkäänlaista toimintaa. Jos kunta vain ajaisi asiaa. Olkkolan sisätilat ovat nykyaikana aivan toivottomat ja epäkäytännölliset. Jos ulkokuori olisi vanha, mutta sisätilat tehtäisiin toimivaksi ja lämpimäksi, niin voisi joku onnistuakin yrittämisessä. Näin toimitaan muualla.

  • 7.10.2020 at 10:20
    Permalink

    Ympärivuotinen ja kustannustehokas hotelli-ja ravintolatoiminta lienee Olkkolan kartanossa mahdotonta.
    On siis aika miettiä paikalle muuta käyttöä. Museo, koulutustila, tutkimuslaitos tms. Hyväksytään tosiasiat ja valitaan kunnan talouteen sovelian vaihtoehto. Sellainen vaihtoehto saattaa olla myös ko. kartanon myynti. Sekin asia pitää vaan hyväksyä. Karavaanialue todennäköisesti piristää Olkkolan alueen toimintaa, mutta tekeekö se Olkkolan kartanon mahdollisesta liiketoiminnasta kannattavaa? Tuskin.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Leivotko?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä