0

Lukijan mielipide: Hirsikoulu Saimaanharjulle on täysin mahdollinen

Taipalsaari on mittavien haasteiden keskellä elinvoimaisuuden, vetovoimaisuuden ja pitovoimaisuuden osalta.
Tilastokeskuksen väestökehitysennuste uhkaa Taipalsaarta 34 asukkaan vuosittaisella väkiluvun laskulla, ellei asialle tehdä jotakin todella vaikuttavia toimenpiteitä.
Kyseisen ennusteen mukaan vuoteen 2040 mennessä menetetään nettomääräisesti 685 asukasta, asukasluvun ollessa vuonna 2040 ainoastaan 4 030, alenema noin 15 prosenttia.

Olen kunnanhallituksen puheenjohtajan Jarmo Turusen kanssa samaa mieltä siitä, että syntyvyys Taipalsaarella on nyt aivan liian matalalla tasolla turvatakseen kunnan elinvoimaisuuden.
Asukaslukuun vaikuttaa syntyvyyden lisäksi sisään- ja ulosmuutto. Oikein suunnatuilla, lapsi- ja perhemyönteisillä toimenpiteillä pystytään vaikuttamaan sekä nettomuuttoon että myös syntyvyyden kehitykseen.
Jos väkiluvun alenemaa saadaan määrätietoisilla toimenpiteillä pienennettyä 20 henkilöllä per vuosi – eli väkiluku laskee vain 14 asukasta vuodessa – ollaan samalla tasolla Lappeenrannan väestökehitysennusteen kanssa, alenema tällöin noin kuusi prosenttia. Tällä on huomattava vaikutus kunnan talouteen.
Kunnassa talouden arviointiin käytettyihin painelaskelmiin perustuen tuo vuosittainen 20 henkilön vaikutus vuositasolla on ensimmäisenä vuonna noin +116 000 euroa, toisena vuonna noin +237 000 euroa ja kolmantena vuonna jo noin +366 000 euroa.
Vuonna 2030 vaikutus on jo noin +1,3 miljoonaa euroa. Yhteisvaikutus kymmenen vuoden jaksolla on noin seitsemän miljoonaa euroa.

Ensimmäinen alueelle toteutettu peruspalvelu oli lähikoulu jo siinä vaiheessa, kun asuinrakentaminen alueella oli vasta päässyt kunnolla alkuun.

Elinvoimaisen ja tulevaisuuteen myönteisesti suhtautuvan kunnan peruspalveluiden tulee olla asukkaiden tarpeisiin perustuen kohtuullisen hyvässä kunnossa. Erityisesti tämä koskee Taipalsaarella kunnan suurinta taajamaa Saimaanharju-Konstua.
Alueella asuu lähes puolet kunnan asukkaista ja tästä johtuen se on aivan keskeisessä asemassa rakennettaessa Taipalsaaren elinvoimaisuutta ja elinkelpoisuutta.
Taajamassa on kaupat ja apteekki sekä kirjasto ja päiväkoti, mutta alueelta puuttuu nyt lapsiperheiden kannalta tärkein palvelu eli lähikoulu pienille lapsille. Koulun merkitystä kyläyhteisölle on painottanut esimerkiksi Lappeenranta rakentaessaan Ruoholammen asuinaluetta.

Ensimmäinen alueelle toteutettu peruspalvelu oli lähikoulu jo siinä vaiheessa, kun asuinrakentaminen alueella oli vasta päässyt kunnolla alkuun.
Uusi lähikoulu Saimaanharjulla mahdollistaa Taipalsaaren elinvoiman kehittämisen ja vahvistaa muidenkin vetovoimatekijöiden merkitystä.
Lähikouluun tehty investointi maksaa itse itsenä jo pienenkin väestökehityksen positiivisen vaikutuksen kautta. Väestökehityksen muutoksen myötä on mahdollista vahvistaa Taipalsaaren kunnan talouskehitystä. Kunnan talous ei ole niin heikossa tilassa kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää.
Nyt on aika lopettaa surkuttelu ja tehdä toimenpiteitä, jotka aidosti parantavat kuntalaisten peruspalveluita.

VELI-MATTI ALVE
Taipalsaari

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Leivotko?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä