Pääkirjoitus: Paikallisuus ja ajankuva näkyvät rikostilastoissa

Kaakkois-Suomen poliisi julkaisi helmikuun alussa viime vuoden rikostilastot toimialueeltaan. Kun lukuja tarkastellaan paikallisin silmin, tilanne voi olla joko yleisen trendin

(Kuva: Hanna Marjanen)

Matias Lövberg

Kaakkois-Suomen poliisi julkaisi helmikuun alussa viime vuoden rikostilastot toimialueeltaan. Kun lukuja tarkastellaan paikallisin silmin, tilanne voi olla joko yleisen trendin mukainen tai päinvastainen.

Kun koronan aiheuttama poikkeustilanne viime maaliskuussa alkoi, poliisi ei halunnut spekuloida mahdollisella kotihälytysten määrän nousulla. Sitä kuitenkin hiukan pelättiin elinpiirin rajautumisen takia. Savitaipaleella ja Taipalsaarella luvut osoittavat nousua, mutta sen sijaan Lemillä kotihälytysten määrä laski vertailussa vuoteen 2019. Yleisesti kotihälytyksiä tuli enemmän häiriökäyttäytymisen takia, mutta myös perheväkivaltaan liittyneet tapaukset lisääntyivät.

Länsi-Saimaan alueen viime vuoden liikenteessä huomio kiinnittyy rattijuopumuksiin. Kokonaisluvut ovat verrattain pieniä, mutta törkeiden tapausten osuus on huolestuttavan iso.

Koko Kaakkois-Suomessa koronavuosi kasvatti myös huumausainerikosten määrää. Näin kävi myös Taipalsaarella, mutta Lemillä ja Savitaipaleella huumausainerikosten määrä laski. Savitaipaleella ei itse asiassa tullut poliisin tietoon viime vuonna ainuttakaan tapausta.

Kiristysrikosten osalta tilanne heijastelee pienemmissäkin kunnissa ajankuvaa. Kaakkois-Suomessa Psykoterapiakeskus Vastaamoon liittyviä tapauksia oli yhteensä noin 500. Vuonna 2019 kiristyksiä ei Lemillä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella ollut ainuttakaan, mutta viime vuonna luvut vaihtelivat viiden ja 17:n välillä.

Länsi-Saimaan alueen viime vuoden liikenteessä huomio kiinnittyy rattijuopumuksiin. Kokonaisluvut ovat verrattain pieniä, mutta törkeiden tapausten osuus on huolestuttavan iso. Esimerkiksi Lemillä kaikki viisi poliisin tietoon tullutta rattijuopumusta olivat törkeitä ja Savitaipaleellakin kuudesta tapauksesta neljä.

MATIAS LÖVBERG

matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka