Valmistuneet | Saimaan ammattiopistosta valmistui opiskelijoita Lemiltä ja Taipalsaarelta – Katso lista ammattitutkinnon suorittaneista 31.3.2023 11:10
Työttömyys kasvoi Etelä-Karjalassa ja suhteellisesti eniten Lemillä – Taipalsaarella oli helmikuussa koko Kaakon matalin työttömyysaste 23.3.2023 8:00
Päätoimittajalta | Työllisyystilanne kehittyy kaksijakoisesti – Lemillä ja Savitaipaleella työttömien määrä oli tammikuussa kasvussa, mutta Taipalsaarella laskua oli enemmän kuin Kaakossa keskimäärin 9.3.2023 12:00
Etelä-Karjalassa pulaa paitsi hoitajista myös kiinteistöhuollon osaajista – Hyvinvointialuejohtaja Sally Leskinen: tarvitaan hyvää työnantajamainetta ja työperäistä maahanmuuttoa 3.3.2023 11:45
Päätoimittajalta | Kesätyö on enemmän kuin pelkkä palkka – Nuorille on tarjolla monenlaista oppia matkalla aikuisuuteen 23.2.2023 12:00
Katso nimet | Savitaipaleen teknisen johtajan virkaa haki 14 kiinnostunutta – Nykyinen viranhaltija Vesa Roiko-Jokela jää eläkkeelle syksyllä 15.2.2023 14:35 Savitaipaleella alkaa uuden teknisen johtajan haku, kun 40-vuotisen uran kunnan palveluksessa tehnyt Vesa Roiko-Jokela jää eläkkeelle 17.1.2023 9:00
Savitaipaleella alkaa uuden teknisen johtajan haku, kun 40-vuotisen uran kunnan palveluksessa tehnyt Vesa Roiko-Jokela jää eläkkeelle 17.1.2023 9:00
Savitaipaleella etsitään ensi kesäksi nuorisoyrittäjiä kahvila Ranta-aittaan – Kunta maksaa jälleen myös kesätyötukia, joihin on varattu enemmän rahaa kuin viime vuonna 13.2.2023 9:30 Savitaipalelaiset lukiolaiset Hilma Vakkila, Arttu Rautiainen ja Elsa Näivä avaavat kahvilan Pappilanrannan venesatamaan – kolmikko on saanut yhteisöllistä apua monesta eri suunnasta 9.6.2022 9:00
Savitaipalelaiset lukiolaiset Hilma Vakkila, Arttu Rautiainen ja Elsa Näivä avaavat kahvilan Pappilanrannan venesatamaan – kolmikko on saanut yhteisöllistä apua monesta eri suunnasta 9.6.2022 9:00
Katso nimet | Taipaleen uusi kirkkovaltuusto järjestäytyi Savitaipaleella yksimielisesti ja nopeasti – Taipalsaaren kirkon talvijärjestelystä ja kanttorin hausta syntyi keskusteluakin 27.1.2023 13:00
Savitaipaleella valmistellaan uutta hyvinvointiasiantuntijan tehtävää, jossa työskentelisi kunnan nykyinen palvelujohtaja – Luumäen kunta on sitoutunut ostamaan työpanoksesta puolet 24.1.2023 11:30
Taipaleen seurakunta siirsi seurakuntamestareita kirkkopiiristä toiseen – Ratkaisu jakoi kirkkoneuvoston kahtia äänestyksessä 24.1.2023 10:11
Savitaipaleella alkaa uuden teknisen johtajan haku, kun 40-vuotisen uran kunnan palveluksessa tehnyt Vesa Roiko-Jokela jää eläkkeelle 17.1.2023 9:00
Oljamikoti palaa Lemille – 13 kehitysvammaisen asukkaan hoivayksikkö aloittaa toimintansa huhtikuussa 10.1.2023 11:45
Valmistuneet | Saimaan ammattiopistosta valmistui opiskelijoita myös Lemiltä, Savitaipaleelta ja Taipalsaarelta – Katso lista ammattitutkinnon suorittaneista 16.12.2022 9:30
Eteläkarjalaiset kysyivät Sally Leskiseltä, mitä tapahtuu, jos tulevan hyvinvointialueen rahat eivät riitä 14.12.2022 15:26 Etelä-Karjalan hyvinvointialueen viimeiset kolme johtajaa on valittu – Savitaipaleen kunnan palvelujohtaja Kristiina Pihlajamäki on varalla 8.12.2022 15:00
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen viimeiset kolme johtajaa on valittu – Savitaipaleen kunnan palvelujohtaja Kristiina Pihlajamäki on varalla 8.12.2022 15:00
Toimittajalta | Hoitaminen – Pelkkää kurjuuttako? 24.11.2022 10:00 | Päivitetty 24.11.2022 10:18 Tutustuimme Savitaipaleen kotihoidon työhön lähihoitaja Ritva Havon matkassa – Yli 20 vuoden kokemus on tuonut varmuutta ja luontevuutta tekemiseen: "En minä ole tuntenut tätä negatiivisena hommana" 18.11.2022 12:30 | Päivitetty 24.11.2022 10:43 Savitaipaleella kotihoitajat tekevät vuorossa keskimäärin kymmenen käyntiä – Tänä vuonna asiakkaita on ollut 50–60 kuukaudessa 18.11.2022 12:30 | Päivitetty 18.11.2022 13:20
Tutustuimme Savitaipaleen kotihoidon työhön lähihoitaja Ritva Havon matkassa – Yli 20 vuoden kokemus on tuonut varmuutta ja luontevuutta tekemiseen: "En minä ole tuntenut tätä negatiivisena hommana" 18.11.2022 12:30 | Päivitetty 24.11.2022 10:43
Savitaipaleella kotihoitajat tekevät vuorossa keskimäärin kymmenen käyntiä – Tänä vuonna asiakkaita on ollut 50–60 kuukaudessa 18.11.2022 12:30 | Päivitetty 18.11.2022 13:20
Taipalsaaren uudeksi sivistysjohtajaksi valittiin Kirsi Leinonen, joka aloittaa joulukuun alussa työt kotikunnassaan 27.10.2022 6:00
Taipalsaari testaa kolme sivistysjohtajaehdokasta 9.10.2022 8:00 Taipalsaaren uuden sivistysjohtajan valinta etenee – haastatteluihin kutsutaan neljä hakijaa 7.9.2022 8:15 Taipalsaaren sivistysjohtajan virkaan 17 hakemusta, joukossa useita paikkakuntalaisia 31.8.2022 22:31 | Päivitetty 7.9.2022 8:08
Taipalsaaren uuden sivistysjohtajan valinta etenee – haastatteluihin kutsutaan neljä hakijaa 7.9.2022 8:15
Taipalsaaren sivistysjohtajan virkaan 17 hakemusta, joukossa useita paikkakuntalaisia 31.8.2022 22:31 | Päivitetty 7.9.2022 8:08
Savitaipaleen keskuskeittiön tulevaisuus huolettaa ja herättää monia kysymyksiä – kunta joutui käynnistämään yt-neuvottelut Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön osalta 10.6.2022 13:30 | Päivitetty 13.6.2022 8:21
Lemin työttömyysprosentti oli elokuussa koko Kaakkois-Suomen matalin - Länsi-Saimaan alueella työttömyys väheni suhteellisesti eniten Taipalsaarella 27.9.2021 9:30
Oikaisu: Metsätähdessä ei ole enää laboratoriota eikä lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanottoa 24.9.2021 10:58