Pääkirjoitus: Mökkinautinto ei katso listasijoitusta

Suomen parhaat mökkikunnat on jälleen saatu järjestykseen. Ilta-Sanomat julkaisi selvityksensä tämänvuotiset tulokset viime viikolla. Manner-Suomen lähes 300 kunnan joukossa Taipalsaari

Matias Lövberg

Suomen parhaat mökkikunnat on jälleen saatu järjestykseen. Ilta-Sanomat julkaisi selvityksensä tämänvuotiset tulokset viime viikolla.

Manner-Suomen lähes 300 kunnan joukossa Taipalsaari löytyy listauksen sijalta 22 ja Savitaipale sijalta 26. Lemi on 54. Lähialueelta Luumäki asettuu sijalle 25 ja Mäntyharju neljänneksi. Kaupungeista Mikkelin sijoitus on 6., Lappeenrannan 47. ja Imatran 229.

Listauksessa kuntien paremmuuteen vaikutti viisi seikkaa: mökkien määrä suhteessa kunnan asukaslukuun, mökkimurtojen määrä suhteessa kunnan mökkien määrään, kesän keskilämpötila, sademäärä sekä kansan mielipide lehden suuren mökkikyselyn perusteella.

Hyvinä mittareina voisi pitää esimerkiksi mökkijärven vedenlaatua tai kalaisuutta. Etätyöläisiä ja jälkikasvua miellyttää myös toimiva tekniikka.

Kevään ja kesän aikana vapaa-ajan asumisesta on puhuttu paljon. Mainittu listaus antaa yhden näkökulman. Koko totuus se ei tietenkään ole, sillä sopivia paremmuusmittareita löytyy siinä missä mökkeilijöitäkin. Kuka arvostaa mitäkin. Kokemus on subjektiivinen ja absoluuttinen mittaaminen näin ollen perin hankalaa.

Täältä katsoen hyvinä mittareina voisi pitää esimerkiksi mökkijärven vedenlaatua tai kalaisuutta. Etätyöläisiä ja jälkikasvua miellyttää myös toimiva tekniikka, tässä tapauksessa ainakin vakaa verkkoyhteys. Juuri nyt joku saattaisi lisätä listalle myös todettujen koronatartuntojen määrän. Edelleen kaupallisilla ja julkisilla palveluilla, hintatasolla sekä yleisötapahtumatarjonnallakin on varmasti vaikutuksensa.

Lopulta sillä ei ehkä ole niinkään suurta merkitystä, miltä sijalta oma mökkikunta mistäkin listauksesta löytyy. Kannattaa siis vain nauttia, kesää on vielä jäljellä.

MATIAS LÖVBERG

matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka