Pääkirjoitus: Koulupäätöksissä poukkoilu herättää kysymyksiä

Kouluja koskevien koronarajoitusten purkaminen otettiin vastaan ristiriitaisesti. Henkisesti oli jo varauduttu siihen, että peruskouluissa lukuvuosi käydään loppuun etäopetusjärjestelyin. Koulut kuitenkin

Matias Lövberg

Kouluja koskevien koronarajoitusten purkaminen otettiin vastaan ristiriitaisesti. Henkisesti oli jo varauduttu siihen, että peruskouluissa lukuvuosi käydään loppuun etäopetusjärjestelyin. Koulut kuitenkin avataan ja lähiopetukseen palataan 14. toukokuuta.

Ratkaisu herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Hallitus perusteli asiaa epidemiologisella arviolla, jonka mukaan koulujen avaaminen on turvallista oppilaille ja opettajille.

Kansalaisia muistutettiin myös siitä, että oikeus saada perusopetusta on perustuslaissa säädetty subjektiivinen oikeus, joka kuuluu yhdenvertaisesti kaikille.

Kun käytäntö on ehtinyt edes alkeellisella tasolla vakiintua, lukuvuosi on ohi.

Painavia perusteluita molemmat, mutta silti maalaisjärki kapinoi vastaan. Kevät on jo pitkällä, joten miksi pyöräyttää koko koneisto uuteen poikkeusasentoon kalkkiviivoilla?

Nyt koulut joutuvat käyttämään jo valmiiksi äärimmilleen kiristettyjä resursseja suunnittelutyöhön ja edelleen toteuttamiseen. Miten järjestetään tilankäyttö, ryhmät, aikataulut, ruokailut ja esimerkiksi koulukyydit. Kun käytäntö on ehtinyt edes alkeellisella tasolla vakiintua, lukuvuosi on ohi.

Lapset kaipaavat ikäistään seuraa, mutta oppilaiden arkirutiinit ehtivät palata vain hetkeksi ja kaivattu sosiaalisuuskin toteutuu rajoitettuna. Hyötyä toki tulee siitä, että syksyä ajatellen toimintamalli on tarvittaessa valmiina.

Terveysasiat huolestuttavat luonnollisesti monissa perheissä. Sekin lisää henkistä kuormaa. Oletettavaa on, että koulut saavat käsiteltäväkseen poissaoloanomuksia myös niiden oppilaiden osalta, joilla ei ole riskiryhmäperustetta.

MATIAS LÖVBERG

matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka