Pääkirjoitus: Työllistäminen vaatii kovaa työtä

Hallituksen ensimmäistä budjettiriihtä puitiin tiistaina. Yksi vaalikauden keskeisimmistä asioista on työllisyyspaketti. Konkreettisia toimenpiteitä odotettiin suurella mielenkiinnolla, sillä tavoitetta 75 prosentin

Matias Lövberg

Hallituksen ensimmäistä budjettiriihtä puitiin tiistaina. Yksi vaalikauden keskeisimmistä asioista on työllisyyspaketti.

Konkreettisia toimenpiteitä odotettiin suurella mielenkiinnolla, sillä tavoitetta 75 prosentin työllisyysasteesta ja 60 000 uudesta työllisestä on pidetty nykytyökaluin liian kovana toteutettavaksi. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) mukaan hallituksen tavoite ei tällä vaalikaudella täyty, ellei merkittäviä uusia työllisyystoimia tehdä.

Ensi vuoden budjettiehdotuksessa on 25 työllisyystoimenpidettä. Vastaanoton perusteella määrä ei korvaa laatua. Oppositio iski heti vastapalloon, kun puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi Ylelle (17.9.) kokoomuksen tekevän hallituksen työllisyyspolitiikasta välikysymyksen ”lähiaikoina”.

Miltä tilanne sitten näyttää Länsi-Saimaan alueelta katsoen?

Viimeisimpien tilastojen mukaan työttömien määrä väheni Luumäkeä lukuunottamatta muissa alueen kunnissa vuoden takaiseen verrattuna. Työttömyysaste, siis työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, oli Lemillä, Luumäellä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella koko Kaakkois-Suomen tasoa matalammalla.

Pitkäaikaistyöttömyys vähenee edelleen, mutta töitä riittää. Tässä tilastossa Länsi-Saimaan alue ei erotu yhtä selvästi edukseen. Koko Kaakkois-Suomessa pitkäaikaistyöttömiä on kaikista työttömistä 23 prosenttia. Lemillä luku on 17,9, Luumäellä 20,7, Savitaipaleella 22,9 ja Taipalsaarella 23,1 prosenttia.

MATIAS LÖVBERG

matias.lovberg@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka