Pääkirjoitus: Huomio pieniin – ja vähän isompiinkin

Koulujen syyslukukausi Länsi-Saimaan alueella alkaa tänään. Koulunalku on jännittävä tilanne niin lapselle kuin vanhemmalle. Myös yläkouluikäisiä ja opiskelijoita voi jännittää

Anniina Meuronen

Koulujen syyslukukausi Länsi-Saimaan alueella alkaa tänään. Koulunalku on jännittävä tilanne niin lapselle kuin vanhemmalle. Myös yläkouluikäisiä ja opiskelijoita voi jännittää uuden edessä.

Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) kampanjoi elokuussa hyvän koulunaloituksen puolesta. Alakoulu on tärkeä elämän etappi, mutta kuten sanottu, jännittäväksi koetaan myös alakoulusta yläkouluun siirtyminen. MLL ohjeistaa vanhempia pohtimaan kuinka tasoittaa tietä, kun lapsen murrosikä alkaa.

Elämänvaiheisiin kehoitetaan valmistautumaan muistelemalla omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan; millaista suhtautumista ja tukea olisit kaivannut?

Lapsen ja nuoren kanssa on tärkeää säilyttää keskusteluyhteys. Siinä auttaa yhteinen tekeminen ja kuulumisten vaihto. Vanhempia muistutetaan, että ajatusten vaihto myös toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa on tärkeää. Siihenkin kannattaa panostaa. Tunnekuohuja voi näin ollen olla helpompi kestää ja ymmärtää.

Tiellä liikkuvien näkökulmasta koulunalku tarkoittaa sitä, että liikenteessä liikkuu paljon pieniä lapsia. Koulureitin kulkeminen voi alkuun olla epävarmaa. Myöskään liikennesäännöt eivät välttämättä ole vielä täysin hallussa, eikä koulutietä jännittävä pieni aina muista katsoa oikealle ja vasemmalle ylittäessään suojatietä. Toisaalta valitettava tosiasia on, että joskus keskittyminen voi olla älypuhelimessa.

Autoilijoiden tulee tietysti aina muistaa ajonopeudet ja liikennesäännöt, mutta nyt tulee erityisellä valppaudella huomioida, että hiljaiset kesäaamut suojateillä ja teiden varsilla ovat takana. Ollaan varovaisia. Jokainen.

ANNIINA MEURONEN

anniina.meuronen@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka