Lukijan mielipide: Kutilan kanava ja Saimaanharjun uusi koulu ovat eri tason hankkeita

Lasse Kähärä

Kunnallisneuvos Tuure Westinen kirjoitti aikaisemmin Länsi-Saimaan Sanomissa, sekä viime viikolla alkuviikosta Etelä-Saimaassa hyvinkin rakentavasti, että Kutilan kanava ja mahdollinen uusi koulu Saimaanharjulle eivät sulje pois toisiaan.

Kun tarkastellaan asiaa siitä lähtökohdasta, josta asiaa tulee tarkastella, niin kysymyksessä ovat aivan eri tason, sekä eri hetkeen sidotut investointihankkeet.

Nyt kuntavaalien alle syötetty vahva hokema uudesta koulusta ei ole ajankohtaan, eikä varsinaiseen kunnan jo vahvistamaan investointiohjelmaan sopiva ainakaan lähimpään kymmeneen vuoteen.

Kunnan tämänhetkinen lapsimäärän lisääntyminen, sekä tarjolla ja käytössä oleva koulukapasiteetti vastaa täysin mahdollisia oppilasmäärien vaihteluita.

Saimaanharjun ala-asteen uudesta siivestä on investointisuunnitelma olemassa. Tämän hetken ala-astekapasiteetti tukee hyvin alueellista elinvoimaa Vehkataipaleen ala-aste mukaan lukien koko kunnan alueella.

Jotkin henkilöt kirjoittivat hyvinkin erikoisesti, että kun on kysymyksessä kunnan suurin taajama, niin on epäoikeudenmukaista, että Saimaanharjun ala-kouluikäiset lapset joutuvat kuljetukseen kirkonkylälle ja takaisin.

Aikaisemmin kirkonkylän lapset joutuivat kuljetukseen Saimaanharjulle, eikä siitä valittanut kukaan, etenkään lapset!

Tämä on varmasti mielestäni tämän hetken koko kunnan yhteisöä hyvin palveleva koulurakenne, jota kannattaa arvostaa ja ylläpitää.

Ennen kuin kuntapäättäjät ryhtyvät vahvistamaan ajatusta muun muassa uudesta koulusta, niin on hyvä muistaa, että Taipalsaari on edelleen ”kriisikunta”, eli velkaa asukasta kohden on yli 3000€!

Mitä tulee hankkeeseen Kutilan kanava, niin kysymyksessä on mittava koko maakunnan elinvoimaa, vetovoimaa, sekä pitovoimaa palveleva hanke, jota on suunniteltu ja valmisteltu jo viime vuosituhannen puolelta.

Hanke on aikakautemme mittavin elinvoima-, sekä ympäristöteko kuntamme alueella, joka tulee lisäämään eriasteisia palvelu- ja matkailuyritysmahdollisuuksia, sekä näin ollen myös lisäämään palvelu- ja matkailualan työpaikkoja ja verotuloja pitkin maakuntaa.

Tärkeintä on, ennen kuin vastustaa itsekkäistä syistä kaikkia uusia tärkeitä elinvoimaa ja viihtyisyyttä lisääviä hankkeita kunnassa, niin yrittää sisäistää ajatuksen, että Kutilan kanava ei ole Taipalsaaren kunnan veronmaksajien hanke, vaan koko maakunnan ja välillisesti rahoituksen suhteen jopa EU-tason hanke.

Kirjoittaja on kunnallispoliitikko (kok.) Taipalsaarelta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka