Aluehallintovirasto määräsi tiloja suljettavaksi Eksoten alueella – koskee muun muassa kuntosaleja ja sisäliikuntatiloja: Vuonna 2008 ja jälkeen syntyneiden harrastustoiminta voi jatkua

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on antanut 18. maaliskuuta määräyksen tilojen sulkemisesta Eksoten alueella. Avi otti käyttöön tartuntatautilain 58g-pykälän, jonka nojalla voidaan

(Kuvituskuva)

Soile Tankka

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on antanut 18. maaliskuuta määräyksen tilojen sulkemisesta Eksoten alueella. Avi otti käyttöön tartuntatautilain 58g-pykälän, jonka nojalla voidaan sulkea sekä julkisia että yksityisiä tiloja.

Päätös koskee joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettäviä sisätiloja ja kuntosaleja sekä niiden pukuhuonetiloja. Lisäksi suljettavien listalla ovat tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat. huvi- ja teemapuistot, tivolit, eläintarhojen sisätilat, sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat sekä kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. Päätös ei koske vähittäiskaupan liiketiloja, palvelujen tarjoamiseen tarkoitettuja tiloja tai kulkua niihin.

Sisätilojen käyttö on kuitenkin sallittua, jos niissä on samanaikaisesti enintään kymmenen asiakasta tai osallistujaa. Ulkotiloissa vastaava asiakasmääräraja on viisikymmentä. Jos toimija ei rajaa tilojen käyttöä korkeintaan edellä mainittuihin henkilömääriin, tilat on suljettava, avi kertoo tiedotteessa. Tilojen käytössä on aina huomioitava tartuntatautilain mukaiset uudet velvoitteet terveysturvallisista järjestelyistä ja asiakkaiden ohjeistamisesta. Jos terveysturvallisuudesta ei ole mahdollista huolehtia, tilaa ei voi käyttää.

Päätös ei koske vähittäiskaupan liiketiloja.

Suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske myöskään ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Avi nojaa päätöksessään koronataudin ilmaantuvuuden kasvuun sairaanhoitopiirin alueella, epäselviin tartuntaketjuihin ja jäljityksen merkittävään kuormittumiseen. Lisäksi perusteena oli erikoissairaanhoidon tarpeen kasvu ja uhka hoitokapasiteetin riittävyyden vaarantumisesta.

Päätöksen noudattamista valvovat kunnat yhteistyössä aluehallintoviraston kanssa. Kunnat valvovat myös asiakastilojen yleisiä hygieniajärjestelyjä ja järjestelyjä, joilla asiakkaiden väliset lähikontaktit voidaan estää.

Eksoten alueella on nyt annetun sulkupäätöksen lisäksi voimassa maaliskuun loppuun Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräys, joka velvoittaa suurimnman osan ysityisistä ja julkisista toimijoista varmistamaan tiloissaan, että asiakkaiden tai osallistujien lähikontaktit voidaan välttää. Toimijoiden täytyy myös tehdä suunnitelma, miten ne estävät lähikontaktit. Lisäksi Eksoten alueella on voimassa kokoontumisrajoitus, jonka mukaan kaikki yli kuuden henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty. Eksote kehottaa välttämään myös yli kuuden henkilön yksityisiä tapaamisia.

SOILE TANKKA

toimitus@lansisaimaa.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka