Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelä-Karjala siirtyi jälleen koronaepidemian leviämisvaiheeseen – tartunnat kuormittavat Eksoten toimintaa rajusti – rokotus suojaa itseä ja muita

Etelä-Karjala on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen, Eksote tiedottaa. Maakunnan alueellinen koronatilannetyöryhmä totesi asian tiistain kokouksessaan.

Etätyö- ja kasvomaskisuositus sekä suositukset riskiryhmien suojaamiseksi pysyvät voimassa. Etätyö- ja etäkokoussuosituksia jatketaan lokakuun loppuun saakka.

Aluehallintovirasto määrää: lähikontaktit tietyissä tilanteissa pitää voida välttää

Samana päivänä aluehallintovirasto teki päätöksen määräyksestä, että yli kymmenen hengen sisätiloissa tapahtuvissa kokouksissa tai yleisötilaisuuksissa sekä yli 50 hengen ulkona tapahtuvissa vastaavissa tulee pystyä välttämään lähikontaktit. Lähikontaktilla tarkoitetaan, että ihmisten pitää pystyä olemaan vähintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli vartin kestävissä kohtaamisissa. Määräys ei koske oppilaitoksia, varhaiskasvatusta, ammattiurheilua tai yksityiselämään kuuluvaa toimintaa.

Avin päätös tulee voimaan 25. elokuuta ja on voimassa 17. syyskuuta asti.

Sairaalakuormitus lisääntynyt

Etelä-Karjalan tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula perustelee tiedotteessa leviämisvaiheeseen siirtymistä sillä, että kokonaistilanne maakunnassa vaikuttaa rajusti koko Eksoten toimintaan: sairaalakuormitus on lisääntynyt, tartunnanjäljitys kuormittunut ja puhelinpalvelut ruuhkautuneet.

– Useat koulualtistukset ovat saattaneet kokonaisia koululuokkia karanteeniin ja haluamme päätöksellä turvata lähiopetuksen, lasten ja nuorten harrastustoiminnan sekä myös oman toimintamme jatkumisen. Hoitotakuiden tulee toteutua ja meidän on pystyttävä hoitamaan muutkin, kuin koronaan sairastuneet, Karhula muistuttaa.

Meidän on pystyttävä hoitamaan muutkin, kuin koronaan sairastuneet.

Tuula Karhula

Lievissäkin oireissa testiin

Etelä-Karjalassa on viime viikon aikana otettu 4000 koronatestiä, mikä on enemmän kuin koko epidemian aikana. Tiedotteessa muistutetaan, että testiin tulee hakeutua heti lievienkin flunssaoireiden alettua.

Tartuntaryppäitä ilmenee nyt erityisesti perhepiirissä, harrastuksissa ja mökkibileissä. Jäljityksessä haasteellista on deltavariantin nopeus. Tauti leviää eniten 10– 30 -vuotiaiden, vähiten rokotettujen keskuudessa. Heistä tartunnat leviävät herkästi vanhempiin, jotka ovat monesti vain kertaalleen rokotettuja.

Rokotteet suojaavat hyvin

Kahden rokotteen läpi kerrotaan tulleen vain hyvin vähän tartuntoja.

– Epidemiaa ei saada tukahdutettua, vaan sitä on pyrittävä hallitsemaan rokotusohjelman avulla. Laumaimmuniteettia ei enää saada, joten tämän ja ensi vuoden aikana kansalainen joko sairastaa rokottamattomana koronan tai ottaa rokotteen. Koronavirustauti voi olla vielä, vakava tai erittäin vakava. Kaksi rokotetta ottamalla suojaa itsensä lisäksi läheisiään, infektioylilääkäri Pekka Suomalainen sanoo.

Tilannekuvatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran ensi tiistaina. Eksotelta muistutetaan, että koronaan ja rokotuksiin liittyvää tietoa tulisi ensisijaisesti hakea netistä puhelinlinjojen ruuhkautumisen takia.

Tällä hetkellä Eksote rokottaa 12–15 -vuotiaita vapaana olevien aikojen puitteissa. Heille rokotusaika varataan puhelimessa 05 352 2355.