Suomenniemen koulun lakkauttamista koskeva kuulemistilaisuus järjestetään tiistaina 12. lokakuuta

Suomenniemen koulun kohtalo puhututtaa. Anniina Meuronen

Eva Kottonen

Suomenniemen koulun kohtalo on jälleen tapetilla. Asukkaita kutsutaan kuntalain 22 pykälän edellyttämään kuulemistilaisuuteen. Kuulemistilaisuus Suomenniemen koulun mahdollisesta lakkauttamisesta järjestetään tiistaina 12. lokakuuta kello 18 Suomenniemen koululla, Mikkelin kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue tiedottaa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Suomenniemen koulu ja kirjasto säilyvät toistaiseksi – myös aluejohtokunta saa jatkaa ennallaan vielä ensi vuoden 12.12.2019 18:00
  2. Suomenniemen koulun lapsia siirtynee Ristiinaan – Päiväkoti Kilikellon lapset siirtyisivät samalla alakoulun yhteyteen, muutos olisi edessä ensi vuoden elokuussa 14.11.2019 6:00

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka