Suomenniemen rauha ihastuttaa, eikä palveluiden vähäisyys häiritse uusia mökkiläisiä – Lohjalaiset Hellénit pääsevät nauttimaan keväästä ja kesästä uudella mökillään Suurisaaressa

Koronapandemian aikana aloitettu mökkiprojekti on saatu päätökseen. Perheen vanhemmat toivovat, että tulevaisuudessa voisi viettää pitkiäkin aikoja mökillä, sillä kummankin työt hoituvat myös etänä. Toistaiseksi kuopuksen koulu Lohjalla rajoittaa suunnitelmia.
Lohjalainen Hellénin perhe on saanut mökin valmiiksi Suomenniemelle Suurisaareen, Suomijärven rantaan. Länsi-Saimaan Sanomat on seurannut mökkiprojektia, joka alkoi koronapandemian alussa. Projekti on sisältänyt muutamia käänteitä, joita ei olisi osannut aavistaa.