Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirjapuntari: Tarina ulkopuolisuudesta

Koskettava ja karmiva. Eeva Klingbergin esikoisromaani Syvän maan juuret on kaikkea tätä kuvatessaan elämää 1930- ja 1970-luvun Yhdysvalloissa. Teoksen päähenkilö

Koskettava ja karmiva. Eeva Klingbergin esikoisromaani Syvän maan juuret on kaikkea tätä kuvatessaan elämää 1930- ja 1970-luvun Yhdysvalloissa. Teoksen päähenkilö on Ernest Gray, kirjailija, jonka tuotanto ei ole ottanut tulta alleen. New Yorkissa asuva Ernest on karistanut aikaa sitten kotiseutunsa Alabaman pölyt kannoiltaan, mutta isän kuolema saa hänet palaamaan äitinsä ja veljensä luokse. Samalla hän palaa muistoissaan lapsuuteen, jossa tärkeää roolia näyttelivät Samuel-ystävä sekä hänen palvelijataräitinsä. ”’Kuule Ernest’, äiti jatkoi ja istuutui Ernestin viereen. ’Nyt kun alat olla jo aika iso, oletko ajatellut, että voisit viettää enemmän aikaa omankaltaistesi ystävien kanssa?’ ’Miten niin omankaltaisteni?’ ’Sellaisten, jotka jakavat ajatusmaailmasi. Joiden kanssa ystävyys on helpompaa.’” Muistot Ernestin lapsuudesta kertovat, missä romaanista lopulta on kyse. Rasismi ja ulkopuolisuus ovat teoksen kantavia teemoja. Niitä käsitellään paitsi mustan Samuelin kautta, myös valkoihoisen Ernestin kannalta. Ernest kokee itsensä lapsesta asti erilaiseksi kuin muut. Vaikka Syvän maan juuret sijoittuu historiaan, se on teemaltaan hyvin ajankohtainen teos. Palatessaan kotiseudulleen Ernest ajautuu selvittämään vanhaa tapausta, jossa väkijoukko seriffin johdolla surmaa mustan Lloyd Johnsonin epäillessään tätä tuomarin murhasta. Kirjailija tuskin arvasi, että kolme kuukautta romaanin ilmestymisen jälkeen koko maailmaa puhuttaisi tapahtumaketju, jossa Yhdysvaltojen poliisi tappoi mustan miehen. George Floydin tapaus muistuttaa Klingbergin teoksessa kuvattua Lloyd Johnsonin surmaa. Romaanin ja nykyhetken ero on onneksi siinä, kuinka ympäristö tapahtuneeseen suhtautuu. George Floydin tapausta on arvosteltu ympäri maailmaa, mutta Klingbergin teoksessa aikalaiset eivät tapahtumaa kauhistele. Lloyd Johnsonin kuolema nähdään oikeutettuna, vaikkei todisteita hänen syyllisyydestään tuomarin murhaan olekaan. Kustantajan mukaan Klingberg on kirjastoalalla työskentelevä entinen ohjelmoija. Kirjallisuuden ja loogisen ajattelun parissa vietetty aika näkyy esikoisromaanissa, jossa Klingberg esittelee taitoaan rakentaa kiinnostava tarina. Romaani lähtee lennokkaasti liikkeelle ja imaisee heti mukaansa. Se onnistuu yllättämään, sillä heti alkumetreillä ei ole selvää, mihin kaikki johtaa. Romaanin heikkous on sen laaja henkilöhahmojen kirjo. Pitkin matkaa mukaan tuodaan koulukavereita, isoveljen ystäviä ja muita hahmoja. Jos lukijan nimimuisti on huono, hän tipahtaa hetkittäin armotta teoksen kyydistä. Onneksi kärryille pystyy kiipeämään takaisin, vaikka kaikkien sivuhenkilöiden merkitys ei aivan aukenisikaan. Laajan henkilögallerian lisäksi kiireisempää lukijaa voivat kiusata hetkittäiset suvantovaiheet. Lopulta teos onneksi palkitsee yllättävällä juonenkäänteellä, josta ei etukäteen anneta pienintäkään vihjettä. Teoksen takakannessa luvataan, että kyseessä on kansainvälisen tason lukuromaani. Suomalainen esikoiskirjailija onnistuu kieltämättä yllättämään aihevalinnallaan. Uskottavasti menneiden aikojen elämää Yhdysvalloissa kuvaava Klingberg saa lukijan välillä unohtamaan, että kädessä on kotimainen teos. Tälle teokselle voisi olla heikkouksistaan huolimatta tilausta muuallakin kuin kotimaisilla markkinoilla. Eeva Klingberg Syvän maan juuret Gummerus, 2020: 472 s Taimi Haimila Käy lataamassa mobiililaitteellesi Länsi-Saimaan Sanomien ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Länsi-Saimaan Sanomien sisällöt.

Tilaa 6 kk 2,90 €/kk

Digitilauksen sisältö

  • Lansisaimaa.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi