Noin puoli vuotta sitten Suomen ja maailman talous koki iskun, jota kukaan ei voinut ennakoida. Alkushokki sai monet epäuskoiseksi. Samankaltaista
Noin puoli vuotta sitten Suomen ja maailman talous koki iskun, jota kukaan ei voinut ennakoida. Alkushokki sai monet epäuskoiseksi. Samankaltaista talouden äkkijarrutusta ei ole koettu sukupolveen. Hotelli-, matkailu- ja ohjelmapalvelu alan koko kevään tilauskanta katosi parissa päivässä. Tulevaisuus oli vähintäänkin sankan sumun peitossa. Epävarmuus oli suurta. Maan hallitus kasasi nopealla aikataululla tukipaketteja auttamaan pahimman yli. Näiden pakettien toimivuudesta, hyödystä ja kriteereistä voidaan varmasti olla montaa mieltä. Monia ne varmasti auttoivat jaksamaan pahimman yli, toiset kokivat kriteerit epäoikeudenmukaisiksi. Pääasia, että jotain tehtiin. Yrityskenttä on monimuotoinen, joten nopealla aikataululla rakennetut tukipaketit eivät ole koskaan täydellisiä. Oppia näistä voi aina ottaa. Kesän aikana koronan hellittäessä alkoi keskustelu mahdollisesta toisesta aallosta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että toinen aalto on tosiasia, tuleeko ehkä kolmaskin aalto, jopa neljäskin? Uskoisin, että paluuta menneeseen ei tule tapahtumaan nopeasti. Koronan kanssa on opittava elämään. Matkailu- ja ohjelmapalvelualalla tämä tarkoittaa ”koronaturvallisten” tuotteiden kehittämistä. Kovin kysyttyjä ovat olleet elämykset, jotka tapahtuvat ulkona. Kesä 2020 oli kotimaisen matkailun kesä. Juuri muualle ei päässyt. Monet löysivät upeita hienoja kohteita kotimaasta. Kesäkautena alueemme hotellit olivat täynnä kotimaisia matkailijoita. Matkailun parissa työskentelevät näkivät selvän muutokset edellisiin kesiin. Asiakaskunta oli aivan toisenlaista kuin yleensä kesällä. Itsekin huomasin saman. Miten tästä eteenpäin? Miltä näyttää Järvi-Suomen matkailukesä 2021? Näitä kysymyksiä pohtii moni matkailun parissa toimiva. Suomalaiset hakeutuivat tänä kesänä luontoon perheineen ja ystävineen. Kansallispuistot olivat täynnä ja monilla laavupaikoilla puita kuluikin normaalia enemmän. Suomen valtti kansainvälisessä matkailussa on puhdas luonto. Tämä puhuttelee myös kotimaisia matkailijoita. Tähän meidän luontaiseen vahvuuteemme onkin hyvä tukeutua, kun pohtii ensi kesää. Matkailijoita ei välttämättä tule vieläkään sankoin joukoin ulkomailta, mutta meillä on paljon kotimaisia matkailijoita, jotka ovat valmiita kokemaan Järvi-Suomen hienouden, ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Ennen ensi kesää onkin hyvin aikaa miettiä omia palveluita uudestaan ja kysyä itseltään: Onko minun palveluni helposti löydettävissä ja ostettavissa? On valitettavan paljon loistavia yrittäjiä ja heidän tuotteitansa, jotka ovat hieman piilossa netin syövereissä. Monet suunnittelevat lomansa Googlen hakutulosten perusteella. Jos omat palvelut eivät Googlesta löydy, niin siihen olisi syytä reagoida. Verkostoituminen muiden saman alan yrittäjien kanssa on myös elinehto. Ennen ensi kesän tuloa onkin aikaa tutustua muihin alueella toimiviin yrittäjiin ja miettiä olisiko mahdollista tehdä yhteystyötä. Luoda yhdessä jotain uutta, jossa molempien osaaminen tulee esille. Tai hioa nykyisiä tekemisiä muiden kanssa sparraillen. Nopeaa paluuta menneeseen tuskin on luvassa. Parhaiten pärjäävät ne, jotka pystyvät mukautumaan vallitsevaan tilanteeseen. TEEMU VIRTANEN Kirjottaja on Savitaipaleen yrittäjien varapuheenjohtaja.